Miesten Bandyliigan välierät pyörähtävät käyntiin tänään keskiviikkona.
Lappeenrannassa ylemmän jatkosarjan ykkönen Veiterä kohtaa kauden yllättäjän Botnia-69:n Helsingistä ja Jyväskylässä ylemmän jatkosarjan kakkonen JPS kohtaa Porvoon Akilleen.
Veiterä on eittämättä suosikki otteluparissa Botniaa vastaan, mutta täytyy muistaa, että joukkueiden edellinen kohtaaminen joulukuun lopussa oli tiukka, vaikka Veiterä olikin lopulta parempi lukemin 5-4 (3-3). Avauskierroksella marraskuun lopulla Veiterä vei pisteet lukemin 7-2 (6-0).
Botnialla on takanaan vahva jakso. Alemmassa jatkosarjassa joukkue hävisi aluksi Kamppareille (3-4), mutta voitti tämän jälkeen HIFK:n (7-4), WP 35:n 5-2 ja OLS:in 4-1. Puolivälierissä kaatui puolestaan hallitseva Suomen mestari Narukerä otteluvoitoin 2-1. Pudotuspelien musta hevonen.
Toisessa otteluparissa Jyväskylänseudun Palloseuralla on selkeä niskaote Porvoon Akilleesta, onhan kauden kaikki kolme kohtaamista päättyneet jyväskyläläisten voittoon. Runkosarjassa JPS voitti Porvoossa lukemin 4-2 ja kotikentällä 9-2 ja ylemmässä jatkosarjassa JPS oli vieraskentällä parempi lukemin 4-2.
Välierät pelataan paras viidestä-periaatteella. Ensimmäiset ottelut siis tänään ja tämän jälkeen pelataan lauantaina 2.3, keskiviikkona 6.3, perjantaina 8.3 ja mahdollinen viides ottelu pelataan sunnuntaina 10.3.
Välieräparien otteluvoittajat etenevät luonnollisesti finaaliin ja häviäjät pronssiotteluun. Pronssiottelu pelataan sarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä perjantaina 15.3. Miesten Bandyliigan finaali pelataan sarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä lauantaina 16.3.