Scroll Top

Taas yksi erikoiskoe pois Ruotsin rallista

Ruotsin MM-ralli typistyy entisestään. Ruotsin huonokuntoisilla teillä ajetaan enää kymmenen erikoiskoetta.

Embed from Getty Images

Kisajärjestäjät tiedottivat, että torstai-iltainen shakedown Karlstadin raviradalla tullaan ajamaan viikonlopun toisena testipätkänä. Alun perin testierikoiskoe oli määrä ajaa torstai-aamuna Skallassa. Heikkojen tieolosuhteiden vuoksi vain WRC- ja WRC2-luokkien kuskit laitetaan ajamaan kyseinen taipale läpi, että tie ei mene aivan pilalle.

Ruotsin tämän hetken olosuhteet ovat sellaiset, että lunta ja jäätä ei ole ollenkaan. Kilpailijat ajavat todennäköisesti piikkipyörillä soralla koska jäätä on kuitenkin ajoittain ja esimerkiksi Kalle Rovanperä totesi keskiviikkona, että ei ole ikinä ajanut kyseisellä yhdistelmällä.

Ruotsin rallin järjestäjätaho, kansainvälinen autoliitto FIA, sarjan promoottori ja tiimien edustajat tekivät yhteistuumin päätöksen siitä, että Karlstadin ek ajetaan shakedownin, eli testierikoiskokeen toisena osana.

Ruotsin MM-ralli pyörähtää käyntiin näin ollen toden teolla vasta perjantai-aamuna ajettavalla Hof-Finnskogin 21,26 kilometrin mittaisella erikoiskokeella.

Kisa kattaa enää vajaat 170 kilometriä. Lisäksi edelleen on olemassa vaara siitä, että pätkiä joudutaan karsimaan yhä lisää, jos soratiet eivät kestä toista ajokertaa.

Embed from Getty Images

Lumettomuudesta kärsivän Ruotsin MM-ralli kattoi alkuperäisessä suunnitelmassa 19 erikoiskoetta ja noin 300 ek-kilometriä. Kysymys kuuluu, että onko kyseisessä mutarallissa mitään järkeä? Tulevaisuudessa ralli kannattanee siirtää vielä pohjoisemmaksi, jossa kyllä riittää lunta ja jäätä. Joka tapauksessa tämän vuoden Ruotsin ”ralli” on vain tuhnu siitä, mitä se oli ennen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.