Scroll Top

Superpesiksen välierät starttaa tänään – ennakkopaketti!

Liikaa Vetoa hyvällekin Kirille? – Superpesiksen välierät vauhtiin tänään

2010-luvun sensaatio, terävimmälle huipulle pyrkijä, 25 vuoden pätkä suomalaista urheiluhistoriaa ja parrasvaloihin palaava perinteikäs seura. Näistä aineksista on miesten Superpesiksen välierät tehty.

Suurimman mediahuomion keräsi Superpesiksen kaikkien aikojen mitalitilaston kolmonen Jyväskylän Kiri, jolle välieräpaikka on kuitenkin vasta ensimmäinen 2000-luvulla. Tasaisen runkosarjan neljäs sija antoi hyvät lähtökohdat ponnistaa eteenpäin ja Kouvola kaatuikin puolivälierien viidennessä koitoksessa. Jatkoon Kiri pääsee lähtemään ilman suurempia paineita.

– Vimpeli on meille hyvä vastustaja. Mitä on Vimpeliä vastaan pelattu, on saatu hyviä tapahtumia niistä. Uskon nytkin, että sinne on hyvä mennä ensin ja ottaa heti voitto pois. Sitten ei muuta kuin lauantaina mökää pönttöön, pelinjohtaja Paavo Hämäläinen iloitsi.

Vimpelin Veto näytti runkosarjan päätöskierroksilla parasta osaamistaan ja vei ykkössijan kukistamalla molemmat lähimmät uhkaajansa. Puolivälierissä Pattijoen Urheilijat kuitenkin muistutti, että jokaisen voiton eteen on tehtävä töitä.

Kirin kohdalla iso kysymysmerkki on lukkaritilanne. Puolivälierissä joukkue siirsi kahdessa ottelussa lautasen ääreen kakkospelinjohtajansa Juhani Lehtimäen ja vei voiton molemmilla kerroilla.

Joensuu laittaa Sotkamon todelliseen testiin

Neljä edellistä mestaruutta voittaneella Sotkamon Jymyllä on takanaan hurja putki. Kaudesta 1990 lähtien joukkue on jäänyt vain kahdesti ilman SM-mitalia. Runkosarjassa Sotkamon suoritusvarmuus kuitenkin heitteli, mikä sai epäilevät tuomaat heräämään henkiin. Puolivälieräsarja kauden superyllättäjää Alajärven Ankkureita vastaan palautti kuitenkin tutun tekemisen tason. Sotkamo antoi vastustajalleen keskimäärin vain kolme juoksua ottelua kohden eli ulkopeli pysyi tiiviinä läpi sarjan.

– Suoritusvarmuus on hyvällä tasolla. Monella kaverilla kenkä kulkee, eikä väsymisen merkkejä ole. Se on hyvä merkki jatkoa ajatellen, pystymme fyysisesti haastamaan myös tulevia vastustajia, pelinjohtaja Mikko Korhonen totesi.

Välierissä asettuu vastaan Joensuun Maila, joka isännöi ensimmäistä trilleriä kotikentällään Mehtimäellä. Seurahistorian toistaiseksi ainoat mitalit ovat pronssisia kahdelta edelliseltä kaudelta. Joensuussa halutaan kuitenkin vallata terävin huippu.

– Pronssi ei ainakaan itseäni tyydytä. Enemmän halutaan, vakuutti Tuomas Jussila, yksi joukkueensa ehdottomista avainpelaajista.

Lisää sähköä ottelusarjaan tuo kahden sotkamolaislähtöisen pelinjohtajan taistelu. Kuluva kausi on myös viimeinen Janne Vuoriselle ainakin tällä erää Joensuun viuhkassa.

Nelonen Pro mukana välierissä alusta loppuun

Kotikatsomoiden pesisjännäreille on tiedossa istumalihasten treeniä tulevina päivinä niin paljon, että oheen kannattaa suunnitella liikunnallisia aktiviteetteja. Mikäli ottelusarjoja pelataan pitkän kaavan mukaan, Nelonen Pron kanavilla nähdään suoria ottelulähetyksiä jopa kahdeksana päivänä peräjälkeen.

Välierät alkavat Joensuussa torstaina ja Vimpelissä perjantaina. Viikonloppuna Nelonen Pro seuraa Joensuun ja Sotkamon ottelusarjaa.

Nousukuntoiset Pesäkarhut ja Kirittäret iskevät yhteen

Neljä ennakkosuosikkia ovat jäljellä, kun naisten Superpesiksessä käynnistyvät välierät tänään torstaina. 2000-luvun kestomenestyjät, Kirittäret Jyväskylästä ja Pesäkarhut Porista, ottavat mittaa toisistaan ja välierien ensikertalainen Rauman Lukko haastaa neljä edellistä mestaruutta vieneen Lapuan Virkiän.

Kirittäret on ollut haastava vastustaja Pesäkarhuille, mutta runkosarjan päätöskierroksen tyylikäs voitto kasvatti joukkueen itseluottamusta merkittävästi. Muutenkin pelillinen ilme on kehittynyt positiiviseen suuntaan ratkaisupelien alla.

– Joukkueen tekemiseen antaa uskoa se, että voitimme heidät viime kohtaamisessamme. Olemme aina pelanneet heitä vastaan tiukkoja pelejä ja niitä tulee varmasti olemaan myös välieräsarjassa, pelinjohtaja Sami Österlund toteaa seuran kotisivuilla.

– Eniten jännittää se, mitä he ovat keksineet (Milla) Lindströmiä, (Carita) Toiviaista ja (Susanna) Puistoa vastaan, Österlund jatkaa.

Etukäteisarvioissa marginaalit ovat pienet. Heti avausottelulla on iso merkitys jatkon kannalta.

– Kova ottelusarja on luvassa. Pesäkarhut on parantanut peliään kauden vanhetessa ja meille Mansea vastaan pelatut neljä puolivälieräpeliä olivat erittäin kehittäviä kohti näitä välieriä, pelinjohtaja Jussi Viljanen sanoo Kirittärien sivuilla.

Välierien ensikertalainen on yllätysvalmis

Jännitteitä ei puutu toisestakaan välieräparista. Lukon avainpelaajista lukkari Jenna Kammi-Rahnasto ja mailataituri Enni Kylä-Kause ovat tuttuja kasvoja Virkiän viime vuosien mestarijoukkueista. Kylä-Kause seuraa tosin ensimmäisen ottelun katsomosta pelikiellon takia.

– Tässä vaiheessa enää kovat ovat jäljellä. Meidän pitää pystyä nostamaan tasoa entisestään, ja niin tulemme tekemäänkin. Olen myös varma, että Lukkarilan kotiyleisö tulee seisomaan upeasti takanamme, kakkospelinjohtaja Timo Kankaanpää toteaa puolestaan Virkiän sivuilla.

Raumalla tapahtumia on riittänyt pitkin vuotta. Pelinjohtajaruletin tuloksena värit viuhkaan asettelee Mika Takalahti, joka luotsasi joukkueensa seurahistorian ensimmäistä kertaa välieriin.

– Varmasti tasainen ja mielenkiintoinen sarja tulossa. Lapua on kova haaste, mutta samalla myös iso ja hieno mahdollisuus, muistuttaa Takalahti seuran kotisivuilla.

Virkiä on voittanut edelliset neljä naisten Suomen mestaruutta. Sitä ennen Kirittäret vei mestaruuden ennätykselliset kuusi kertaa peräjälkeen.

Gamblers naisten superpesis

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.