Salibandyn maailmanmestaruudesta pelataan joulukuun 3 – 11. päivä Latvian pääkaupunki Riiassa. 16 joukkueen kisoissa pelataan neljässä neljän joukkueen alkulohkossa. Joista kaikki pääsevät pudotuspeleihin. Kärkijoukkueille merkityksellisiä pelejä ovatkin lähinnä välierät ja finaali.
Laajennetuilla kisoilla pyritään levittämään lajin ilosanomaa uusiin maihin ja vahvistamaan salibandyn asemaa kansainvälisesti. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, tekevätkö kymmenien maalien voittomarginaalit lajille enemmän hallaa kuin hyötyä.
Salibandyn maailmanmestaruudesta on mitelty vuodesta 96-lähtien joka toinen vuosi, ja mestaruus on mennyt Ruotsiin peräti 8 kertaa. Ainoat poikkeukset ovat Suomen MM-vuodet 2008 ja 2010. Ensimmäisellä kertaa kaikki mitalit tulivat pohjoismaihin, mutta vuoden 98 jälkeen yksikään mitali ei ole lipsahtanut nelikon Ruotsi, Suomi, Tshekki, Sveitsi ulkopuolelle. Ruotsi on pelannut finaalissa aina, ja ainoastaan kahdesti, vuonna 1998 Sveitsi ja 2004 Tshekki, vastassa on ollut joku muu maa kuin Suomi. Tämä osaltaan kertoo, kuinka kapea lajin kärki yhä on.
Tänäkään vuonna mikään ei viittaa poikkeukseen. Ruotsi voittaa maailmanmestaruuden 11.12.2016, Suomi saa taas hopeaa ja Sveitsi sekä Tshekki ratkovat pronssimitalien kohtalon. Thaimaan ja Singaporen, tai Puolan ja Australian väliset keskinäiset väännöt saattavat olla viihdyttäviä, mutta tuskin siellä juuri Suomen kakkosdivaria kummempaa sählyä nähdään.
Suomen joukkueessa ei ole suuria yllätyksiä, ainoastaan Happeen Janne Hoikkasta odotettiin ryhmään. Nokian KRP:ssä kovia maalimääriä jälleen takonut Henri Johansson olisi voinut auttaa maajoukkuetta paljonkin, mutta mies ei taida nauttia valmennuksen luottoa.
Ruotsin joukkue koki karmivan menetyksen, kun Alexander Rudd joutui jäämään sivuun aivotärähdyksen takia. Maailman paras salibandymaa ei kuitenkaan kaadu yhden pelaajan poissaoloon.
