Suomi oli lopulta kuudes miesten viestissä Salpausselän kisoissa sunnuntaina. Norjan Johannes Hösflot Kläbo toi maansa voittoon.
Suomi hiihti kärkijoukoissa aina kolmannen osuuden jälkimmäiselle puoliskolle saakka, kunnes Perttu Hyvärinen hyytyi totaalisesti. Viiden kilometrin kohdalla Hyvärinen oli mukana seitsemän hiihtäjän ryhmässä, mutta lopulta eroa kärkiryhmään kertyi vaihtoon tullessa 21,3 sekuntia.
Ristomatti Hakola onnistui ankkuriosuudella vielä hiihtämään kärkijoukon kiinni. Kun kärkiryhmä kasvatti jälleen vauhtia, Hakola putosi kyydistä. Sama kuitenkin toistui osuuden toisella kierroksella, ja yhtäkkiä Hakola oli jälleen letkassa mukana. loppujen lopuksi Hakola putosi letkan kyydistä ja Suomi jäi viestissä kuudenneksi.
Sveitsin Roman Furger yllätti loppukirissä Venäjän Andrei Melnitsenkon. Näin Sveitsi nousi toiseksi ja Venäjä oli kolmas.