Scroll Top

Ennätysmäinen kilpajuoksu valtakunnallisille pesäpalloleireille – jopa yli 6000 lasta ja nuorta!

Puoleen tuntiin nelisensataa joukkuetta eli jopa yli 6000 lasta ja nuorta! Valtakunnallisille pesäpalloleireille koettiin ennätyksellinen ryntäys, kun ilmoittautuminen aukesi sunnuntaina puolilta päivin. E-ikäisten Tenavaleiri Loimaalla sekä D-ikäisten Suurleiri Raumalla, Eurajoella ja Laitilassa ovat jo täyteen varattuja.

Isoimmissa otsikoissa painottuu usein perustellusti huoli lasten ja nuorten liian vähäisestä liikkumisesta. Pesäpalloleirien esimerkki kertoo kuitenkin laajamittaisesta kiinnostuksesta, kun toiminta on järjestetty laadukkaasti ja vastuullisesti.

Kuva Kankaanpään Naperoleiriltä 2019, kuvaaja Essi Koivisto

Kapasiteetin rajoja on koeteltu pesäpalloleireillä tiuhaan viime vuosina ja vastaavaa odotettiin tälläkin kertaa. Valtaisa innostus saavutti kuitenkin aivan uudet mittasuhteet. Loimaan Tenavaleirin 110 paikkaa varattiin täyteen kuudessa minuutissa.

– Näin nopeasti leirit eivät ole koskaan täyttyneet. Positiivisen haasteen kanssa tässä ollaan tekemisissä, sillä tietenkin mahtavat leirikokemukset haluttaisiin varmistaa kaikille lapsille ja nuorille. Samalla valtava suosio on upea palaute viime vuosien leirien tekijöille ja joukkueiden vapaaehtoisille. Positiiviset kokemukset ovat innostaneet lapsia ja nuoria jatkamaan hyvän harrastuksen parissa, leiritoiminnan vastuuhenkilö Juha Kuoppala Pesäpalloliitosta iloitsee.

– Majoitustilat ja kenttien määrä aiheuttavat suurimman haasteen leirien joukkuemäärän kasvattamiselle. Haluamme myös toimia vastuullisesti, etteivät leirialueen etäisyydet kasva liian pitkiksi, mikä aiheuttaisi aikatauluhaasteitakin. Leiritoiminta on pesäpallon kruununjalokivi, josta pidetään aina hyvää huolta. Haluamme kanavoida positiivisen kehityksen virtaamaan vuolaasti sekä tukemaan tulevaisuudenkuvan tavoitteita ja koko lajin eteenpäinmenoa kohti pesäpallon 100-vuotisjuhlavuotta 2022, Kuoppala painottaa.

Pesäpallon leiriotteluissa oikeutta jakavat 18-vuotiaat ja tätä nuoremmat nuorisotuomarit. Heidän tukenaan kentillä toimii 18 vuotta täyttäneitä tuomaritarkkailijoita.

Lähde: Pesäpalloliiton tiedoite

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.