Scroll Top

SM-liiga – Mestari HPK saa vieraakseen otteitaan parantaneen JYPin, lue illan kamppailun ennakko

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään neljän ottelun kierros. Varsinaista kärkikamppailua ei kierroksella ole, mutta tuleva ilta tarjoaa silti usean mielenkiintoisen otteluparin. Geen ennakossa pureudutaan viime kauden mestarin HPK:n ja Keski-Suomen ylpeyden JYP:n väliseen kohtaamiseen. Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa ja voitot menivät sopuisasti tasan kaksi-kaksi.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

HPK

Viime kauden mestari HPK on aloittanut kautensa yskähdellen ja seitsemästä ottelusta joukkue on voittanut vain yhden ja sarjasijoitus on tällä hetkellä 11. Tämän iltainen kamppailu on HPK:lle jo viikon toinen, sillä joukkue kärsi maanantaina kotitappion Lukolle maalein 2-1. Vaikka hämeenlinnalaiset päästivät maanantain ottelussa vain kaksi maalia omiin niin puolustuspeli on silti ollut joukkueen akilleenkantapää. Viidessä edellisessä ottelussa HPK on päästänyt omiin 15 maalia eli kolme maalia ottelua kohden. 

Tuota keskiarvoa olisi syytä parantaa, koska voittaminen on todella vaikeaa jos omiin menee kolme maalia illasta toiseen. Erikoistilannepelaamisessa riittää myös kehitettävää ja erityisesti alivoiman suhteen on vielä runsaasti parannettavaa. Ylivoima on sitä vastoin ollut joukkueella kelvollista, sillä 26 ylivoimayrityksellä joukkue on tehnyt viisi maalia. 

Embed from Getty Images

Erikoistilannepelaamisessa pistää silmään sellainen tilasto fakta, että yli sekä alivoima on ollut huomattavasti parempaa vieraskaukalossa kuin kotona. Prosenttien valossa ylivoima on toiminut vieraissa todella hyvin lähes 38 prosenttisesti, mutta kotona prosentit ovat vain 11. Myös alivoimapelaamisessa on huikea ero, sillä vieraissa alivoima on toiminut yli 83 prosenttisesti, kun taas kotona prosentit ovat vain 50. Toki otanta ei ole vielä tässä vaiheessa kovinkaan iso, mutta välillä tuntuu, että kotikaukalossa pelaaminen menee HPK:lla ajoittain yliyrittämisen puolelle.

Pelaajista esiin pitää nostaa Valtteri Puustinen, joka on ollut alkukaudesta suorastaan häikäisevä. Viime kaudella nuorukainen teki runkosarjassa kolmetoista tehopistettä, mutta alkukauden seitsemässä ottelussa on syntynyt jo tehot 2+5.  Lisäksi positiivista antia on ollut myös kanadalaissentteri Cody Kunykin pelaaminen. Täksi kaudeksi hankittu Kunyk on aloittanut uudessa joukkueessa pirteästi ja tämä on näkynyt myös tehoissa. Kolmatta kauttaan SM-liigassa pelaava Kunyk on tehnyt seitsemään peliin tehot 1+6. 

 

JYP

JYP:n alkukausi ollut varsin epätasainen ja joukkue on ehtinyt kärsiä jo viiden pelin tappioputken. Vaikka kauden alku onkin ollut epätasainen niin viime peleissä joukkueelta on näkynyt jo parempaa suorittamista. Ennen tätä iltaa jyväskyläläisillä on kaksi voittopeliä alla, sillä joukkue voitti viime perjantaina Ässät murskaavasti 6-1 ja lauantaina se kaatoi kolmannen erän hurjan tehohetken ansiosta Sportin vieraissa maalein 4-2. Joukkueen kärkipelaajat ovat päässeet viime kierroksilla hurjaan lentoon ja esimerkiksi kokenut Jarkko Immonen latoi Ässiä vastaan hattutempun. Immonen kanssa samassa ketjussa pelaava Jerry Turkulainen oli myös viime v-lopun otteluissa iskussa, sillä nuorukainen teki kahteen ottelut tehot 3+2. Lisäksi esiin pitää nostaa Nättisten veljessarjan nuorin painos Julius Nättinen on pelaamassa todellista läpimurtokautta, sillä seitsemään otteluun on syntynyt jo tehot 4+4, jonka lisäksi nuorukainen on tähän iltaan lähdettäessä neljän ottelun pisteputkessa.

Embed from Getty Images

JYP:n kokoonpanosta nousi silmiin maalivahdit, koska joukkueen maalilla torjuu tänään Markus Ruusu, joka pääsee tekemään debyyttinsä tämän kauden runkosarjassa. Peluutus herättää sikäli pientä ihmetystä, koska viime kierroksilla otettujen voittojen taustalla

oli nimeen omaan maalivahti Eetu Laurikaisen vahvat otteet. Laurikainen pelasi viime viikolla kakissa JYP:n kolmessa ottelussa torjuntaprosentilla 93,2.

https://twitter.com/JYPJyvaskyla/status/1179335860870942720

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.