Sisähockeyn EM-kisat Tikkurilassa lähestyvät

image

Sisähockeyn EM-kisat Vantaan Tikkurilassa lähestyvät. Kisat käynnistyvät Valko-Venäjän ja Slovakian kohtaamisella perjantaina 15. marraskuuta kello 10. Suomen maajoukkue kokoontuu torstaina Tikkurilassa ja illalla kello 18 on jo harjoitusottelu Italiaa vastaan.

– Odotukset ovat hieman jännittyneet, kun kotikisat kyseessä. Kyllä me sieltä nousupaikkaa lähdetään hakemaan ja hyvin on joukkue valmistautunut. Pojulla on erittäin hieno henki ollut harjoituksissa, Suomen päävalmentaja Jan Nylund kertoi.

Nylund on periaatteessa jo valinnut kisajoukkueen, mutta siihen on vielä torstaihin asti aikaa tehdä muutoksia. Mikäli ei isompia loukkaantumisia ja sairastumisia tule, niin joukkue kisoihin on jo kasassa. Luonnollisesti halukkaita joukkueeseen tulijoita olisi ollut enemmän kuin paikkoja.

– Prosessi oli pitkä ja hankala. Kun on kotikisat, niin pojat oli todella hienolla jalalla liikkeellä ja kaikki halusi päästä kotikisoihin, niin kyllä tietyt pelipaikat ongelmia aiheutti ja jouduttiin aika pitkään keskustelemaan, Nylund valaisi.

Aivan sellaista joukkuetta ei Nylund saanut jalkeille, kuin olisi toivonut. Muutama loukkaantuminen aiheutti sellaisia poisjääntejä, joille olisi kisajoukkueessa ollut käyttöä.

– Samu Ratinen ja O-P Ventelä jäi pois sen takia, että pojat eivät pysty pelaamaan. Heitä olisin joukkueeseen kaivannut, Nylund paljasti.

Kotikisoista haetaan mahdollisimman hyvää tulosta, joka parhaimmillaan olisi nousu kakkostasolle. Suomen joukkue on jo muutaman kerran kokoontunut ennen kisoja ja seuraavan kerran joukkue on jalkeilla torstaina. Muutamia pelaajia on, joita erityisemmin kannattaa seurata.

– Hirviojan Sampolta odottaisin aika paljon. Hän on nuori hyvä pelaajia. Hänellä on erittäin hyvä tekniikka ja jalka. Hyökkäyksessä Tommi Rantala, Simo Mäkelä, meidän kapteeni. Häneltä odotan isoa panosta joukkueen eteen, Nylund mietti.

 

– Niin ja maalivahti tietysti, sehän on suomalaisen palloilun kulmakivi, niin Luhdan Jussilta odotan isoa panosta, Nylund jatkoi.

Suomen ensimmäinen ottelu alkaa perjantaina kello 11:10, jolloin vastassa on yksi kisojen ennakkosuosikeista Turkki.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.