Ilveksen päävalmentaja vaihtuu heti!

Ilves_logo.svg

Ilves on päättänyt vaihtaa päävalmentajaa. Tuomas Tuokkolan työvelvoite loppuu heti, ja uusi päävalmentaja Kari Heikkilä aloittaa työssään huomenna.

– Meidän oli reagoitava huonoihin tuloksiin, jotka ovat jatkuneet jo pidempään. Viimeisistä kahdestatoista pelistä olemme voittaneet vain yhden. Olemme lähes kaikissa peleissä taistelleet voitosta loppusekunneille asti, mutta pisteitä ei ole kertynyt. On monta asiaa, jotka ovat toteutuneet tämänkin kauden aikana – muun muassa moni pelaaja on ottanut kehitysaskelia eteenpäin. Kuitenkin tärkein mittari on sarjataulukko, ja se ohjaa kaikkea toimintaamme. Olemme pyrkineet löytämään pelaajarintamalla vahvistuksia, mutta siinä emme ole onnistuneet. Muutos tarvittiin nyt. Tiedämme, että päävalmentajan vaihto tuo energiaa ja erilaista näkemystä joukkueeseen. Uskomme edelleen mahdollisuuksiimme päästä pudotuspeleihin, sillä muuten tällaista muutosta ei olisi tehty. Emme usko uuden päävalmentajan olevan sateentekijä, sillä pelaajat sen sateen tekevät, jos joku. Ratkaisu tehtiin, jotta autamme pelaajia näkemään, kokemaan ja tekemään asioita uuden päävalmentajan ajatusten kautta, kommentoi Ilveksen urheilujohtaja Juha Pajuoja.

– Kiitämme Tuomas Tuokkolaa Ilveksen eteen tehdystä työstä. Hän teki ison työmäärän ja intohimolla. Valitettavasti sekään ei nyt riittänyt. Toivotamme hänelle onnea jatkoon.

Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi tulee loppukauden mittaisella sopimuksella Kari Heikkilä. Heikkilä valmensi Oulun Kärpät Suomen mestaruuteen kaudella 2003-04, jolloin hänet palkittiin myös vuoden valmentajana. Suomessa hän on valmentanut myös HPK:ta, Sportia ja Bluesia. Viime vuosina Heikkilä on toiminut KHL:ssä Lokomotiv Jaroslavlin, Metallurg Magnitogorskin, Dinamo Minskin, Neftehimik Nizhnekamskin ja Dinamo Riian päävalmentajana. Kaudella 2011-12 hän toimi myös Valko-Venäjän maajoukkueen päävalmentajana. Pelaajaurallaan Heikkilälle kertyi Ilves-paidassa lähes 300 pääsarjaottelua.

– Kari Heikkilä on erittäin kokenut valmentaja. Hänellä on paljon kokemusta viime vuosilta valmentamisesta ulkomailla. Sen lisäksi hän on valmentanut Liigassa Kärppiä, HPK:ta ja Bluesia. Tarvitsimme kokeneen valmentajan, joka on ollut painetilanteissa, sillä tilanteemme ei ole helppo. Hän oli heti kiinnostunut tulemaan auttamaan kasvattajaseuraansa, kun asiasta kysyimme. Hän aloittaa työnsä keskiviikkona, ja ensimmäisen kerran näemme hänet pelitilanteessa perjantaina HIFK-Ilves-pelissä ja kotiyleisön edessä lauantaina Ilves-TPS-pelissä. Muu valmennusryhmä jatkaa entisessä kokoonpanossaan, kertoo Pajuoja.

Lähde: Ilves lehdistötiedote

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.