Scroll Top

SB Welhot ja LASB yllättivät Salibandyliigassa

Salibandyliigassa päästiin sunnuntaina yllätysten makuun, kun nousija SB Welhot löi kotonaan SPV:n 6-5 ja LASB samoin kotonaan Happeen 10-5. Odotusten mukaan pelasi vain mestari Classic, joka nousi maalierolla liigakärkeen kaatamalla SalBan 5-1.

Classic teki kotiareenallaan kellontarkkaa työtä, kun kaikkiin viiteen maaliin löytyi eri tekijä ja mestarit kasvattivat eroa joka erässä. Kolme osumaa taituroineesta ykkösviisikosta Mikko Leikkanen kirjautti ”ahneimpana” maalin lisäksi syöttöpisteen.

Kuopiossa johti toisessa erässä kahdella maalilla SB Welhot ja päätösjaksolla yhdellä osumalla SPV, mutta isännät olivat loppukirissä vahvempia punnertaen rinnalle ja ohi. Eetu Sorvalin kuusi minuuttia ennen loppua Welhoille iskemän 5-4-johtomaalin kykeni vielä Mikko Kohonen kuittaamaan, mutta Riku Tuonosen 6-5 ajassa 56.10 jäi voitto-osumaksi.

Lahdessa LASB tasoitti avauserässä kahdesti Happeen johdon ja repäisi toisessa 4-2-etumatkan. Happeen Veli-Matti Hynysen 4-3-kavennus ennen taukoa vinkkasi isännille hikistä kolmatta erää, mutta toisin kävi. Happeen peli hajosi höntyilyksi, ja nuori taitava LASB sai herkutella kuusi maalia lisää vieraiden kahta vastaan. Nuorten maailmanmestari Justus Kainulainen namutteli tehot 3+1, Tuure Ailio kirjautti 2+1 ja Joonatan Surakka 0+3.

Classic johtaa nyt sarjaa samoissa pisteissä keikkuvaa Oilersia paremmalla maalierolla.

Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona ottelulla TPS – LASB.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.