Scroll Top

SALIBANDYLIIGA: Vakuuttava SPV

Seinäjoen peliveljet kohtasivat Rauman Salban sunnuntai-iltana Seinäjoella. SPV lähti peliin selkeänä ennakkosuosikkina, kun Salba tuli koittamaan jos saisi pisteitä mukaan punaisten kotiluolasta.
Ensimmäinen erä tarjosi erittäin vauhdikasta ja viihdyttävää salibandyä, paljon tilanteita ja kovaa pelattiin. Molempien joukkueiden kova lataus paistoi pelistä ja kovaa mentiin.

Avausmaalin merkeissä sai kuitenkin juhlia SPV kun lakeuksien taistelija Tuukka Kiviranta vei punaiset johtoon ottelun alkupuolella. Mutta tätä ei kauaa kestänyt, kun SalBa pallonriiston jälkeen rankaisi lukemat taululle 1-1. Seuraavat 2 maalia olivat kuitenkin SPV:n  käsialaa, mutta erän loppupuolella SalBa vielä kavensi ja 3-2 tilanteessa siirryttiin erätauolle.

Toinen erä alkoi kutkuttavissa tunnelmissa, kun SPV maalivahti Julius Kivimäki oli saanut ensimmäisessä erässä osumaa ja joutui jättämään pelin kesken, ja seinäjokisten toinen maalivahti Hannes Hannula oli valmiiksi loukkaantunut, joten tolppien väliin joutui todella kovaan paikkaan nuori ensikertalainen Juuso Pellinen. Erä alkoi tasaisissa merkeissä ja tilanteita oli molemmilla joukkueilla, mutta 10 minuutin pelailun jälkeen SPV painoi kaasun pohjaan ja alkoi mennä menojaan. Seinäjokiset dominoivat kenttätapahtumia ja latoivat taululle jo 5-2 lukemat. Ja viimeistään toisen erä loppupuolella tuli Raumalaisille viimeinen isku kun Veli Peltonen otti 2+10 jäähyn taklattuaan tilanteen jälkeen punaisten Sami Koskea. Ja 4 sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen punaisten kapteeni Kuusela iski tilanteen jo 6-2 ennen erän päättymistä.

Kolmanteen erään seinäjokiset olivat vain hakeneet lisää puhtia kopista ja peli-ilo huokui joukkueen otteista. Nyt alkoi näkyä jo parin vuoden takaista suomenmestarin peliä kun punapaidat takoivat maalia maalin perään raumalaisten verkkoon. 50 minuutin kohdalla SalBa vaihtoi vielä maalivahtia mutta peli oli tässä kohtaa jo taputeltu. Ja SPV painoi vakuuttavan esityksen jälkeen 11-2.

Ottelun selkeät hahmot olivat Kotijoukkueen 3+1 tehot iskenyt Jukka-Pekka Pelto-Arvo, 2 maalin ja kovien otteiden mies Tuukka Kiviranti, ja erittäin ison tassun Gee haluaa antaa debydantti maalivahdille nuorelle Juuso Pelliselle, joka piti 2 erää maalinsa puhtaana ja nappasi komeat 9 torjuntaakin, Onnitelut huikeasta debyytistä!

Onko siis tänä vuonna SPV nuorennusleikkauksen myötä menossa kohti superfinaalia? Ainakin tämä vkl näytti lupaavalta, se jää nähtäväksi.

HAASTATTELUSSA JUKKA-PEKKA PELTO-ARVO

[embedyt] http://www.youtube.com/watch?v=jjK3QEqE_UI[/embedyt]

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.