Scroll Top

RIO 2016 – Esittelyssä tennis

Olympia_2016_-_Rio.svg_-1200x1216

Rio De Janeirossa kilpaillaan tenniksessä 6.8- 14.8 välisenä aikana. Turnauksen päänäyttämönä toimii Centro Olimpico de Tennis. Alueella on yhteensä 16 tenniskenttää. Turnaus pelataan kovalla alustalla.

Tenniksessä kilpaillaan kaksinpelissä seka naisissa että miehissä. Myös nelinpeli kuuluu olympialaisten ohjelmaan niin ikään sekä naisilla että miehillä. Lisäksi turnauksessa pelataan sekanelinpeli.

Kaikki ottelut pelataan paras kolmesta menetelmällä lukuunottamatta miesten kaksinpelin finaalia, joka pelataan paras viidestä systeemillä.

Tennis sai ensi esiintymisensä olympialaisissa jo vuonna 1896 Ateenassa. Tuolloin pelasivat vain miehet. Naiset olivat kuitenkin mukana jo seuraavissa olympialaisissa vuonna 1900 Pariisissa. Tennis pysyikin olympilaisten ohjelmassa aina vuoteen 1924 asti ennen kuin se palasi viralliseksi lajiksi jälleen vuonna 1988 Soulissa.

Turnauksen yllä on ollut paljon negatiivisia uutisia johtuen monien huippupelaajien vetäytymisestä turnauksesta. Pääsyy vetäytymisille on ollut Brasiliassa huolta aiheuttava zika-virus. Huippunimistä turnauksesta ovat poissa mm. Milos Raonic, Simona Halep, Tomas Berdych, Nick Kyrgios, Bernard Tomic, Roger Federer sekä legendaariset nelinpeliä dominoineet Bryanin veljekset.

Riossa olympiakultaa ovat puolustamassa Andy Murray ja Serena Williams.

 

VIHJE

Gee on vahvasti sitä mieltä, että miesten kaksinpelin voittaa Novak Djokovic ja hänen pahimpina haastajinaan on Murray ja Nishikori. Kertoimia on alkanut sadella mutta kohteita on todella vaikea löytää.

ComeOn:lla kun valitsee tennis, etsii olympics men ja painaa siitä, aukeaa voittajaveto. Novak Djokovic saa loistavan kertoimen 1.76, sillä hän tulee olemaan ilmiliekeissä, kannattaa katsoa kaikki pelit! Andy Murray saa kertoimen 3.00 ja Kei Nishikori 10.00. Pelaamaan pääset klikkaamalla TÄTÄ tai alla olevaa kuvaa!

 

screenshot.6

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.