Rämö palaa maalille, Jokereiden kokoonpano Nizhnekamskissa

Karri Rämö on torjuntavuorossa sunnuntai-iltapäivän ottelussa Neftehimikiä vastaan. Hyökkäysketjuihin valmennusjohto tekee pieni muutoksia.

Rämö pelaa vieraskiertueella nyt ensimmäisen pelinsä, sillä hän oli kahdesta aiemmasta sivussa sairastelun vuoksi. Ryan Zapolski ehti torjua neljä kamppailua putkeen, sillä Rämön edellinen pelattu ottelu on tammikuun 7. päivän kotikamppailun Metallurg Magnitogorskia vastaan.

Kuva: Jokerit

Henri Ikonen nousee tutulle paikalleen Peter Reginin ja Nicklas Jensenin rinnalle, kun taas Steve Moses siirtyy kakkoseen kokoonpanoon palaavan Jesse Joensuun ja Brian O’Neillin laidalle. Eeli Tolvanen on tänään 13:s hyökkääjä. Terveinä kokoonpanon ulkopuolella ovat Masi Marjamäki ja Tomi Mäki.

Petteri Wirtanen jatkaa puolustajan tontilla Sami Lepistön parina, joten peräpää on samassa muotissa kuin perjantaina Sotshissa. Loukkaantuneiden listoilla ovat pakit Niclas Andersen, Mike Lundin, Juho Rautanen ja Rasmus Rissanen sekä hyökkääjä Antti Pihlström.

Jokerit on kärsinyt kaksi 1-2-tappiota peräjälkeen vieraskiertueen alkajaisiksi, ensin Kazanissa ja perjantaina Sotshissa. Molemmista peleistä olisi ollut mahdollista saada pisteitä, mutta tehottomuus on vaivannut punakeltaisia pahemman kerran. Joko tänään tolpat vaihtuvat maaleiksi?

Lokomotiv Jaroslavl nousi eilen kahden pisteen päähän Jokereista kukistettuaan kotonaan Kunlun Red Starin. Näin ollen taistelu läntisen konferenssin kolmospaikasta käy entistäkin kuumempana, vaikka Jokereilla on kolme ottelua vähemmän pelattuna. Tänään Jokerit varmistaa kotiedun playoffsien avauskierrokselle, jos joukkue voittaa Neftehimikin tai Sotshi häviää oman pelinsä TsSKA Moskovaa vastaan.

Kuva: Jokerit

Nizhnekamsk on ollut vierasjoukkueille hankala paikka, sillä Neftehimik on itäisen konferenssin paras kotijoukkue. Se on voittanut 25 pelistä 17 omalla areenallaan ja hävinnyt vain kuudesti varsinaisella peliajalla. Keskiviikkona joukkue kukisti TsSKA:n 1-0 ja perjantaina Vitjazin 3-1. Näin neljän ottelun tappioputki on kääntynyt kahdeksi peräkkäiseksi voitoksi. Kotonaan Neftehimik on päästänyt tällä kaudella ainoastaan 46 osumaa, mikä on toiseksi vähiten TsSKA:n jälkeen.

Keskinäisissä otteluissa Jokerit on ollut KHL-aikana niskan päällä, sillä voitot ovat helsinkiläisten eduksi 5-1. Viimeksi marraskuussa Neftehimik nöyrtyi Hartwall Arenassa 6-3. Ainoan voittonsa Jokereista nizhnekamskilaisjoukkue otti viime kaudella 3-2 voittomaalikilpailun jälkeen. Peli muistetaan ennen kaikkea Marko Anttilan tasoitusosumasta 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Iltapäivän ottelu alkaa klo 16.00 Suomen aikaa. Suoraa lähetystä voit seurata Viasatin ja Viaplayn kautta.

Jokereiden kokoonpano:

48 Henri Ikonen – 93 Peter Regin – 71 Nicklas Jensen
6 Jesse Joensuu – 21 Brian O’Neill – 11 Steve Moses
25 Pekka Jormakka – 37 John Norman – 34 Olli Palola
61 Tommi Huhtala – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila
20 Eeli Tolvanen

4 Tommi Kivistö – 97 Matt Gilroy
13 Petteri Wirtanen – 18 Sami Lepistö
44 Jesper B. Jensen – 7 Oliver Lauridsen

31 Karri Rämö (30 Ryan Zapolski)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.