Peter Kotilaisen ennätysjahti sähköisti Salibandyliigan lauantain

Happeen hyökkääjä Peter Kotilainen oli Salibandyliigan päivän hahmo, kun hän latoi viisi maalia ja syötti kolme Happeen kaataessa kotonaan SalBan 11-6.

Joulukuussa MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Peter Kotilainen oli ottelun puolivälissä vielä rikkomassa Lasse Riitesuon ja Henri Johanssonin jakamia yhden ottelun maali- ja piste-ennätyksiä 9 ja 10, mutta toisella puolikkaalla tahti hiipui. Myös temperamentistaan tunnetun Kotilaisen jahti tyssäsi lopullisesti 2+2+10 minuutin jäähyihin kolme ja puoli minuuttia ennen loppua.

Jari Hankkio sekä Salibandyliigan kaikkien aikojen pisteykkönen Mikko Kohonen dominoivat Seinäjoella, kun SPV kukisti Kooveen lopulta 6-4. Hankkion illan saalis oli 3+2 ja ketjukaveri Kohosen 2+3. Vielä päätösjakson puolivälissä Koovee sinnitteli tasoissa, mutta viimeisellä kympillä Peliveljet karkasivat.

Sarjakärki Classicia kiinni ajava EräViikingit oli helisemässä liiganousija Steelersin kanssa mutta kykeni lopulta raapimaan 6-5-kotivoiton. Hämeenlinnalaiset vieraat johtivat avauserässä 4-1 ja vielä seitsemän minuuttia ennen loppua 5-4, mutta sitten paine kasvoi liikaa. EräViikinkien Tuomas Iiskola tasoitti, ja vajaat viisi minuuttia ennen loppusummeria Roni Laasonen laukoi isäntien voittomaalin.

Classicin etumatka kaksi ottelua vähemmän pelanneeseen EräViikinkeihin liigakärjessä on nyt kolme pistettä. Play off -viivalla Nokian KrP on koonnut 21, Westend Indians ja viivan alla kyttäävä OLS 19 pistettä. Jumbo M-Team on suoran putoajan paikalla kolme pistettä LASB:n takana.

Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut Westend Indians – SPV, OLS – EräViikingit ja Happee – M-Team.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.