Seinäjoen Peliveljet nappasi voitoin 4-2 Salibandyliigan neljännen välieräpaikan kaadettuaan tänään Espoossa Oilersin 4-2. Välieräparit ovat näin Classic – Happee ja EräViikingit – SPV.
Markus Markkola nosti toisen erän alussa kahdella maalillaan Oilersin tappioasemasta 2-1-johtoon, mutta yhtä nopeasti käänsi tilanteen kohta SPV. Jari Hankkio tasoitti ja syötti seuraavassa vaihdossaan Matias Veikkolan johtomaalin tekoon. SPV:n neljännen maalin laukoi kolmannessa erässä alivoimalla Mikko Kohonen.
Oilersin kirimahdollisuudet saivat vielä kovan kolauksen, kun Rasmus Markelin ajettiin kahdeksan minuuttia ennen loppua kentältä ja edessä oli viiden minuutin alivoima. Isännät tappoivat jäähyn ilman takaiskua kuten Erik Storgårdsin ottelun alussa saaman viisiminuuttisenkin, mutta taistelu tuotti tänään vain kesälomakomennuksen.
Välieräparit muodostuivat siten, että runkosarjan voittaja Classic kohtaa nelikosta runkosarjassa huonoimmin sijoittuneen eli Happeen ja toiseksi paras eli EräViikingit kolmanneksi korkeimmalta lähteneen eli SPV:n.
Välierien aikataulu vahvistetaan mahdollisimman pian.