Scroll Top

Parahiihdon MM-kilpailuissa sprinttipäivä – Sini Pyy 5:s

Parahiihto para

Prince Georgessa, Kanadassa oli myöhään eilen illalla vuorossa sprinttihiihdot. Inkki Inola ei vielä pystynyt osallistumaan päivän kilpailuun kuumeilun vuoksi. Sini Pyy sen sijaan osallistui ja oli kisojen päämatkallaan viides. Sinin luokassa Yhdysvaltojen Oksana Masters otti kultaa ennen, hopealle hiihtänyttä Saksan Andrea Eskauta ja pronssille tullutta Yhdysvaltojen Kendall Gretschiä. Pyy pääsi sijoituksellisesti tavoitteeseensa, mutta ei ollut tyytyväinen aikaeroon, mikä karsintahiihdossa kärkeen syntyi.

Kuva: Hiihtoliitto

– Tavoitteeseen päästiin. Me asetimme aamulla minulle semmoisen tavoitteen, että viiden joukkoon hiihdetään, jossa onnistuttiin täpärästi. Mutta tottakai itsellä enemmän kiinnostaa se aikaero sinne kärkeen ja kun on tottunut kuitenkin viime vuosina olemaan aika lähellä sprintissä varsinkin, joka on mun lempimatka. Nyt sitten jäätiin suht kauas, oikeastaan kauemmas kuin tällä kaudella kertaakaan. Siihen ehkä vaikutti toi melkein parinkymmenen pakkanen ja hidas latu. Onhan tämä urheilijana pikkusen vaikeaa löytää positiivisia asioita, kun suoriutuu niin kauas omasta tasostaan. Me tiedetään mistä se johtuu ja pyritään täälläkin tekemään mahdollisimman paljon sen eteen, että saataisiin täällä maksimisuoritukset ja tehtyä niitä päätöksiä, että ensi vuonna ei samanlaista dippausta tuloksiin tulisi. Tämä vuosi on omistettu niille kelkanmuokkauksille, Pyy totesi.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.