Oilers ampaisi sarjakärkeen, TPS ikävä juhlavieras Jyväskylässä

F-liigassa pelattiin lauantaina kaksi miesten ottelua, joissa Oilers löi Kuopiossa Welhot 9-2 ja TPS Jyväskylässä Happeen 7-3.

Jyväskylän ottelun spottivaloissa komeili tänään kuitenkin ennen kaikkea Happee-legenda Petri Kauko, jonka numero 10 nousi tänään Monitoimitalon kattoon. Nykyinen liigajoukkueen manageri edusti Happeeta 21 kaudella 552 runkosarjan ja 122 pudotuspeliottelussa. Pistesaldo näistä peleistä on huima 304 maalia ja 489 syöttöpistettä.

Itse ottelussa TPS oli kuitenkin epäkohtelias juhlavieras ja vei kolme pistettä Turkuun. Waltteri Vesterisen läpipurjehdus, Tatu Kanerviston kaukolaukaus ja Janne Hoikkasen osuma toivat TPS:lle 0–3-johdon 25 minuutissa. Happeen Roni Laasonen, Peter Kotilainen ja Juuso Heikkinen kavensivat vuorollaan, mutta jokaisen kotijoukkueen maalin jälkeen kävi puolestaan TPS kasvattamassa etumatkaansa. Janne Hoikkanen laukoi tänään TPS:n maaleista kaksi ja syötti kaksi.

Kuopiossa oli mitalisuosikki Oilers jopa putoajaksi veikattua Welhoja vastaan odotetun vahva ja karkasi jo avauserässä neljän maalin johtoon Santeri Lindforsin, Riku Holopaisen, Tuomas Iiskolan ja Rasmus Kainulaisen osumilla. Kolmannen erän alussa Öljymiehet johtivat jo 0-8 ennen kuin Jesper Hakola ja Teemu Harle osuivat isännille. Oilersin riveistä löytyi tänään peräti kahdeksan eri maalintekijää Justus Kainulaisen osuessa ainoana kahdesti.

Oilers nousi F-liigan kärkeen ohi ottelun vähemmän pelanneen Classicin. Welhot jatkaa ainoana ilman pisteitä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.