Nokian KrP nousi 1–3-tilanteesta välieriin yli Happeen

Salibandy1

Nokian KrP oli F-liigan puolivälierissä Happeeta vastaan tappiolla jo otteluin 1-3, mutta jatkaa neljän joukkoon voitoin 4-3. Tänään KrP voitti ratkaisevan kohtaamisen kotonaan maalein 8-3.

Välieräparit ovat näin Classic–Nokian KrP ja Oilers–TPS.

Avauserässä nähtiin kaksi hyvin samantapaista kotijoukkueen maalia, kun ensin kolmannella minuutilla puolustaja Tomas Estovirta ja sitten erän toiseksi viimeisellä minuutilla Mikko Laakso yllättivät Happee-vahti Markus Laakson matalalla laukauksella etukulmaan. Jami Manninen kavensi toisen erän alkuun Happeen rankaistua isäntien omalla alueellaan hukkaamasta pallosta kahden syötön kuviolla, mutta toisella tauolla eroa oli taas kaksi maalia.  Nyt Lauri Alkki pelasi Mikko Laaksolle takatolpalle paikan iskeä jo illan toinen osumansa. Päätöserän puolivälissä KrP repi Happeen kahden jäähyn myötä eroa, kun Henri Johansson kiskaisi ensin ylivoimalla 4-1 ja sitten Joona Rantala puolustajan jaloista jo 5-1.  Peter Kotilaisen kavennus herätteli vielä keskisuomalaisten toiveita, mutta Joona Rantala karkasi kahdesti työntämään pallon tyhjiin ja Happeen ilmapallo suhisi tyhjiin.

Joona Rantala latoi tänään hattutempun ja Mikko Laakso tehot 2+1, mutta vähintään yhtä iso ratkaisija oli KrP:n maalissa yhä uudelleen pallon eteen venynyt Miro Tuomala.

– Aika tasaista oli vaikka loppunumerot meitä vähän mairittelivatkin, Mikko Laakso mietti Ruudun haastattelussa.
– Oltiin kuitenkin koko peli vähän edellä ja saatiin pidettyä se pari maalia eroa. Oltiin ehkä vähän kypsempiä pallon kanssa, ja kyllä tämä nousu 1-3:sta jatkoon kertoo jengin sitkeydestä ja antaa meille hyvää itseluottamusta välieriin.

F-liigan putoamiskarsinnassa Nurmon Jymy nousi jo voiton päähän liigapaikkansa varmistamisesta, kun se kaatoi Steelersin vieraskaukalossa maalein 8-3. Jymy johtaa nyt voitoin 2-1, ja sarja on sille katkolla lauantaina Nurmon liikuntahallissa Seinäjoella.

Tämän illan ensimmäisen maalin merkkautti Steelers, mutta jo pelin puolivälissä Jymy karkasi 1–5-johtoon Tommi Hakalan osuttua kolmesti ja Joona Kukon kahdesti. Päätöserän puolivälissä Nico Matilainen kavensi näyttävällä kaukolaukauksella, mutta kohta kiskaisi Joona Kukko oman hattutemppunsa täyteen ja Tommi Hakala nosti maalin edestä jo neljännen maalinsa. Kolmaskin verkkoon osunut Jymystä löytyi viimeisellä minuutilla, kun Matias Mäenpää liidätti loppunumerot tyhjiin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.