Scroll Top

NBA-VIHJE: Celtics saa vieraakseen Pacersin

Yön NBA-kierroksella on runsaasti valinnanvaraa ja maistuvin niistä pelataan TD-Gardenilla Bostonissa. Illan isäntäjoukkue Celtics, saa kotihalliinsa vieraakseen Indiana Pacersin. Joukkueet kohtasivat tasan viikko sitten ja tuolloin Pacers oli vahvempi kotikentällään lukemin 100-98.

 

Celtics koki viime kauden päätteeksi jättimäisen menetyksen, kun joukkuetta lähes yksinään kannatellut Rajon Rondo siirtyi Sacramento Kingsiin. Nyt Rondon jättämää aukkoa yrittää paikata viime kaudella kakkostakamiehenä pelannut 21-vuotias Marcus Smart, joka ei odotetusti ole pystynyt huutoon kunnolla vastaamaan. Viimeisit kolme peliä nyrjähtäneen isovarpaansa takia missannut Smart, ei tule pelaamaan myöskään tämän yön ottelussa. Avauskokoonpanon pelaajiin Smartin ohella kuuluva Avery Bradley, loukkasi jalkansa edellisessä ottelussa Milwaukee Bucksia vastaan ja joutui jättämään pelin kesken. Hän pelannee kuitenkin tänä yönä, mutta jalan kunto on pieni mysteeri.
Celtics on saanut ylitettyä 100 pisteen rajan kolme kertaa, mutta kyseisissä otteluissa vastassa ovat olleet 76ers, Wizards, sekä Raptors. Kaikki edellä mainitut joukkueet puolustavat aivan luokattomasti tällä hetkellä, joten heitä vastaan 100 pistettä saisi kasaan vaikka Loimaan Bisons. Nyt kun yön kokoonpanosta puuttuu Smart, sekä Bradleyn jalan kunto on arvoistus, niin Celticsin pisteiden tekeminen Pacersin tasoista puolustavaa joukkuetta vastaan tulee olemaan kaikkea muuta kuin helppoa.

 

Pacers saa yön otteluun kasaan lähes parhaan mahdollisen kokoonpanon, ainoastaan Rodney Stuckey tulee olemaan sivussa. Pacers aloitti kauden tahmeasti häviten kolme ensimmäistä otteluaan. Sen jälkeen meno onkin ollut vakuuttavampaa ja viimeisestä 5 ottelustaan se on voittanut 4. Pelillinen taso on noussut pikkuhiljaa, mutta ennenkaikkea puolustuspelaaminen on alkanut toimia huomattavasti. Viidessä viime ottelussa 100 pisteen rajan Pacersin vastustajista on pystynyt rikkomaan vain vahvasta hyökkäyspelaamisestaan tunnettu Cleveland Cavaliers, ja sekin pitkälti sen vuoksi, kun ottelun loppu meni vapaaheittokilpailuksi. Muuten vastustajat ovat pysyneet tiukasti rajan alapuolella ja poikkeusta tuskin tulee tänäänkään. Materiaalietu tulee olemaan selkeästi Pacersin eduksi ja vieraskentällä se tulee varmasti keskittymään ensisijaisesti oman pään puhtaana pitämiseen.

 

Koririkasta ottelua on tuskin luvassa ja siitä tulee vierasjoukkue pitämään huolen. Celticsillä tulee olemaan hikiset oltavat yrittäessään pysäyttää Paul Georgea ja Monta Ellisiä. Pacers tulee olemaan ottelussa jopa hienoinen voittajasuosikki ja pienellä tasoituksella pelattuna se on loistava vaihtoehtoinen kohde pelattavaksi.

 

 

KORIPALLO

 

Boston Celtics – Indiana Pacers
Kello 02:30

 

Kotijoukkueen pisteet yhteensä: ALLE 102.5 @ 1.91 Unibet

 

vaihtoehtoisesti myös nämä ovat pelattavia:

Indiana Pacers +3.5 @ 1.90 Unibet
tai
Indiana Pacers +1.5 @ 2.18 Uniber

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.