Scroll Top

Naisten MM-joukkue Tanskan MM-kisoihin valittu – Mukana iso kasa viime kauden arvokisamitalisteja

Gamblers leijonat

Naisten maajoukkueen uusi olympiadi lähtee käyntiin ryminällä. Takana on kaksi leiritapahtumaa ja edessä siintävät 25.8.–4.9. Tanskassa pelattavat MM-kisat.

Olympialaisissa tulikasteensa saanut päävalmentaja Juuso Toivola ja toukokuussa uudistunut valmennustiimi saivat kesän tapahtumista tärkeää tietoa, jonka pohjalta tehdään askelmerkkejä pitkälle eteenpäin, koko olympiadin ajalle. Yhtä lailla huomio ja keskittyminen on alkaneessa kaudessa, jonka aikana pelataan vuoden 2022 MM-kisat elokuussa ja vuoden 2023 kisat huhtikuussa.

Valmennuksen vaihduttua yhteisten kokemusten merkitys on suuri myös pelaajille.

– Olemme tehneet uudistuksia pelitapaan ja harjoitteluun. Henkilövaihdosten myötä uuden johtoryhmän ja pelaajien kanssa on opeteltu uudet, yhteiset toimintatavat ja tässä olemme hyvällä tiellä, Toivola kertoo.

MM-kisoihin Toivola lähtee luottavaisin mielin ja mielenkiinnolla.

– Odotan Naisleijonilta energistä, luistelevaa ja samassa rytmissä toteutuvaa viisikkopelaamista. Helppoja otteluita ei ole edessä, jokaisessa pelissä pitää laittaa parasta pöytään.

Naisleijonien MM-joukkueessa on mukana 19 viime talvena olympiapronssia voittanutta pelaajaa ja pronssimitalistia elokuun MM-kisoista. Joukkueen kuopuksen Sanni Vanhasen palkintokaapista löytyy viime kaudelta naisten kahden arvokisapronssin lisäksi alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-pronssi kesäkuulta.

Naisleijonien ja muiden eurooppalaisten joukkueiden etuna on, että tällä kertaa MM-kisoihin päästään matkustamaan helposti, ilman aikaerorasitusta. Suomi aloittaa kisat Herningistä, jossa pelataan ylemmän alkusarjan lohkon lisäksi kisojen mitalipelit, välierät ja kolme neljästä puolivälierästä. Toisena kisapaikkana toimii Fredrikshavn.

Ennen MM-kisoja Naisleijonat pelaa Vierumäellä kaksi harjoitusottelua Japania vastaan, ottelut pelataan tiistaina 16. ja torstaina 18. elokuuta.

Naisleijonien MM-joukkue

Maalivahdit: Keisala Anni (HV71), Räisänen Meeri, Silvonen Jenna (Kiekko-Espoo)

Puolustajat: Hiirikoski Jenni (Luleå HF), Karjalainen Sini (Univ. of Vermont), Laitinen Nelli (Univ. of Minnesota), Parkkonen Krista (Univ. of Vermont), Rantala Sanni (KalPa), Savolainen Ronja (Luleå HF), Viitasuo Ella (HV71)

Hyökkääjät: Holopainen Elisa (KalPa), Karvinen Michelle (Frölunda HC), Liikala Julia (HIFK), Nieminen Petra (Luleå HF), Nylund Jenniina (St. Cloud State Univ.), Rakkolainen Emmi (Kiekko-Espoo), Sundelin Sofianna (Team Kuortane), Tapani Susanna, Tulus Noora (Luleå HF), Vainikka Viivi (Luleå HF), Vanhanen Sanni (HIFK), Vesa Emilia (HIFK), Yrjänen Kiira (HV71)

Johtoryhmä: Puputti Tuula (GM), Karinen Tiina (joukkueenjohtaja), Toivola Juuso (päävalmentaja), Niemi Saara (valmentaja), Palsola Mikko (valmentaja), Sunnari Saija (fysiikkavalmentaja), Tuunanen Janne (videovalmentaja), Virta Vesa (maalivahtivalmentaja), Kirjasuo Karri (lääkäri), Lambacka Pasi (fysioterapeutti), Tiainen Sanna (hieroja), Vento Tatu (huoltaja)

*Nimen perässä merkittynä kauden 2022–23 seura pelaajilla, joiden sopimukset on julkistettu.

Näin pelataan – Naisleijonien ohjelma 2022 naisten MM-kisojen alkusarjassa

To 25.08. klo 20.00 Suomi-Kanada
La 27.08. klo 16.00 USA-Suomi
Ma 29.08. klo 16.00 Suomi-Japani
Ti 30.08. klo 17.00 Sveitsi-Suomi

Puolivälierät pelataan torstaina 1. syyskuuta. Puolivälieriin etenevät kaikki Suomen alkusarjan lohkon viisi joukkuetta (USA, Kanada, Suomi, Japani ja Sveitsi) sekä alemman alkusarjalohkon kolme parasta. Alemmassa alkusarjalohkossa pelaavat Ruotsi, Saksa, Tanska, Tshekki ja Unkari.

Puolivälieräpelien häviäjät pelaavat keskinäiset sijoitusottelut. Ensimmäisten sijoitusotteluiden voittajille otteluita on luvassa kaksi, toisessa ottelussa ratkotaan sijat 5.–6. Ottelut pelataan 3.–4. syyskuuta.

Puolivälierien voittajat etenevät MM-kisojen välieriin, jotka pelataan lauantaina 3.9.

Kisojen päätöspäivänä sunnuntaina 4.9. ratkotaan mitalien kohtalo. Pronssiottelu alkaa Suomen aikaa klo 16, finaali klo 20.30.

Lähde: Suomen Jääkiekkoliitto

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.