Ilona Mononen otti helpon voiton Kalevan kisojen naisten 3000 metrin estejuoksussa Jyväskylässä Harjun stadionilla. Kovaan vauhtiin Monosella ei ollut tarvetta, vaan enemmänkin aloitella viimeistä valmistautumistaan reilun kahden viikon päästä alkaviin EM-kisoihin. Lahden Ahkeran juoksijan voittoaika oli hänelle vaatimaton 9.46,76.
– Tässä kisassa hain onnistuneita esteiden ylityksiä ja kiihtyvää kilpailua. Sopivaa estetuntumaa pienen tauon jälkeen, Mononen kertoi. Mononen oli lähes koko heinäkuun, reilu kolme viikkoa, vuoristoleirillä Espanjan Sierra Nevadassa. Leiri oli onnistunut, mutta pientä ongelmaakin oli.
– Minulla oli pieni vatsapöpö leirin alussa, mutta selvisin siitä onneksi vain muutamalla päivällä ja palauduin pian normaaliin harjoitteluun. Kaikki on mennyt muuten hyvin. Terveys ja jalat ovat kunnossa.
Mestaruusjuoksussaan Mononen kertoi tunteneensa jaloissaan vielä vuoristoleirin jumeja, sillä hän palasi Suomeen ja merenpinnan tasolle vasta pari päivää sitten.
EM-kisojen alkuerät ovat kalenterissa 10. elokuuta. Kisakaupunkiin Birminghamiin Mononen matkustaa kolme päivää aikaisemmin.
– Nyt haen vielä irtiottokykyä täällä koti-Suomessa.
Mononen: Minulla on vielä sekunteja otettavissa pois
Mononen ei peittele tavoitettaan, vaan kertoo tähtäävänsä EM-kisoissa mitaleille. Ennakkotilastoissa hän on tänä kesänä juoksemallaan ennätyksellä 9.15,18 tällä hetkellä neljäntenä, kun kolme eurooppalaista naista on painellut alle 9.10:n
– Haluan ajatella realistisesti, että mitali on otettavissa. Arvokisoissa tilastot ovat vain paperia. En halua lähteä sinne hakemaan tilaston mukaista neljättä sijaa, juoksija toteaa.
Arvokisojen juoksujen taktisesta luonteesta Mononen ei ole huolissaan.
– Oikeastaan minulle sopii millainen juoksu vaan. Rakastan arvokisojen startteja. Olen päässyt jo juoksemaan Timanttiliigassa ja Paavo Nurmi Gamesissa. Niissä on jäänyt tuntuma, että minulla vielä sekunteja otettavissa pois. Olisi hienoa päästä vetämään alusta asti kovaa vauhtia, ja pystyn vastaamaan sellaiseen vauhtiin, Mononen kertoo ja toteaa myös 1500 metrin ennätyksensä parantuneen roimasti tänä kesänä.
Virtanen paranteli ennätystään
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Alisa Virtanen uurasti omalla vauhdinpidolla estefinaalissa ennätykseensä 9.54,83, joka toi hopeaa. Virtanen piti vauhtia aina viimeiselle kilometrille saakka, ennen kuin Mononen paineli ohi ja omille teilleen.
Virtasen entinen ennätys parani noin 2,5 sekunnilla. Jos hyvin käy, myös EM-kisapaikka saattaa aueta hänelle vielä rankingin kautta.
– Ennätykseen ja kakkossijaan tähtäsin, ja se onnistui. EM-kisat ovat olleet takaraivossa unelmanani. Nyt vain sormet ristiin, että se toteutuisi, Virtanen kommentoi.
Pronssille juoksi seurakaveri Pihla Pekkola ajalla 10.30,13.

