Viime kerralla osuttiin, toistetaan sama ensi yönä kun sarja kolmannessa pelissä kohtaavat 2-0 sarjaa johtava Indians ja viime vuodelta tutusti 0-2 häviöllä oleva Kanadan, eli amerikkalaisittain ullakon jonka tiedät olevan olemassa, mutta missä kukaan ei käy, ylpeys Blue Jays. Yleensä 2-0 tappiosta on vaikea nousta, mutta Blue Jaysissa ollaan toiveikkaita viitaten viime vuoden suoritukseen, jossa samasta asemasta noustiin vielä voittoon…osoittautuuko tämä turhaksi toiveeksi, sen ilta näyttää.
Joukkueiden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa on tehty vain 5 juoksua, joista Indians on tehnyt 4 ja Blue Jays vain yhden. Tänään kumulle astelee Indiansien Bauer(12-8 ERA 4.26 ja 5.79 post season era) ja Blue Jaysin Stroman (9-10 ERA 4.37 ja 3.00 post season era). Tällä kaudella Bauerin ERA Blue Jaysia vastaan oli 1.38 rekordilla 1-0. Stromanim ERA Indianseja vastaan 1.29 rekordilla 0-0. Bauer sai 10 tikkiä vaativan haavan pikkurilliinsä lennättäessään kauko-ohjattavaa lennokkia(???) joten ilmassa oli jännitystä pystyykö Bauer pelaamaan ollenkaan. Miehen itsensä mukaan syötöt lähtevät kuitenkin hyvin ja pikkurilli ei vaikuta syöttämiseen…se vain ”roikkuu mukana”. Mikäli Bauerin tikit repeävät tai muuta ikävää sattuu, todennäköisesti peliin laitetaan Corey Kluber, joka loisti ensimmäisessä kohtaamisessa.
Blue Jays oli kovassa iskussa juoksujen suhteen alkukaudesta, mutta loppua kohden vauhti on hiipunut ja nyt post seasonissa ollaan nähty todella hiljainen Blue Jaysin hyökkäys. Koko joukkueen batting average on ollut .159 ja 27 strikeouttia 63 at-batsissä. Indians on pärjännyt hieman paremmin vaikkei mitenkään häikäisevästi .182 batting average, toki heillä on ollut kirkkaana tähtenä Francisco Lindor joka on onnistunut kolmella tärkeällä RBI:llä. Historia on Indiansin puolella, 24 kertaa 27stä joukkue joka on 2-0 johdossa sarjassa on edennyt World Seriesiin.
Veikkaamme tiukkaa ja vähä juoksuista peliä josta Indians ottaa voiton. Kertoimien ollessa yli 2.5 kohde on vähintään kokeilemisen arvoinen. Rohkeimmat vetävät suoraan ja jos haluaa vähemmän jännitettävää voi pelata +1.5 tasoituksella Indiansille kertoimien ollessa yli 1.8.