Scroll Top

Miesten lentopallon EM-kisojen lohkojaot on arvottu

Lentopallo arvonta

Lentopallon miesten syyskuisten EM-kilpailujen lohkoarvonnat suoritettiin torstaina Helsingissä. Tampereen ja Suomen lisäksi turnauksen isäntinä toimivat Puola, Viro ja Tsekki. Suomi pelaa lohkovaiheen Tampereella 1.-9.9. ja Suomen lohkoon tulivat isännän valintana Venäjä sekä arvottuina joukkueina Hollanti, Turkki, Espanja ja Pohjois-Makedonia.

Suomi sai valita isäntänä yhden joukkueen lohkoonsa ja valituksi tuli Tuomas Sammelvuon valmentama Tokion olympiaturnauksesta EM-kilpailuihin saapuva Venäjä.

Lohkoarvonnan suorittivat Veljesten EM-kisalähettiläät passari Eemi Tervaportti ja libero Lauri Kerminen.

Lohkon neljä parasta selviää pudotusotteluihin, jotka jatkuvat Tampereen lohkon joukkueille Gdanskissa Puolassa lohkon A neljää parasta vastaan.

Suomi on nyt mukana miesten EM-kilpailuissa 19:nnen kerran ja kahdeksannen kerran peräkkäin. 2019 EM-kilpailussa Suomi sijoittui 14:nneksi.

Ennakkoon Suomen lohkon ylivoimainen ennakkosuosikki on mm. Nations Leaguen viimeksi (2019) voittanut ja EM-kisoissa viidenneksi sijoittunut Venäjä, kun kaikki muut lohkon joukkueet olivat edellisissä EM-kilpailuissa tasaisesti sijoilla 10-17.

Suomen lohkon joukkueet

Venäjä
CEV ranking 2.
EM-2019 5.
Edelliset EM-sijoitukset: 5 1 6 4 4 2 2
Aiemmat kohtaamiset Suomen kanssa 2-24

Hollanti
CEV ranking 8.
EM-2019 10.
Edelliset EM-sijoitukset: 10 14 9 10 – 7 7
Aiemmat kohtaamiset Suomen kanssa 24-45

Turkki
CEV ranking 11.
EM-2019 12.
Edelliset EM-sijoitukset: 12 11 – 14 11 13 15
Aiemmat kohtaamiset Suomen kanssa 15-12

Espanja
CEV ranking 14.
EM-2019 15.
Edelliset EM-sijoitukset: 15 16 – – – 9 1
Aiemmat kohtaamiset Suomen kanssa 17-15

Pohjois-Makedonia
CEV ranking 21.
EM-2019 17.
Edelliset EM-sijoitukset: 17 – – – – – –
Aiemmat kohtaamiset Suomen kanssa 1-0

Miesten EM-kilpailujen 2021 alkulohkot

Lohko A Krakova, Puola
Puola (4)
Belgia (3)
Serbia (1)
Ukraina (14)
Kreikka (18)
Portugali (20)

Lohko B Ostrava, Tsekki
Tsekki (12)
Italia (4)
Slovenia (7)
Bulgaria (10)
Valko-Venäjä (19)
Montenegro (21)

Lohko C Tampere, Suomi
Suomi (13)
Venäjä (2)
Hollanti (8)
Turkki (11)
Espanja (14)
Pohjois-Makedonia (21)

Lohko D Tallinna, Viro
Viro (16)
Latvia (23)
Ranska (6)
Saksa (9)
Slovakia (17)
Kroatia (27)

Miesten EM-kilpailujen 2021 ohjelma

1.-8.9. Alkulohkot
11.-13.9. Neljännesvälierät (ristikkäisottelut A-C, B-D) Gdansk + Ostrava
14.-15.9. Puolivälierät. Gdansk + Ostrava
18.9. Välierät Katowice
19.9. Loppu- ja pronssiottelut Katowice

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.