Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi kauden neljännen Formula 1 -osakilpailun voittoon. Brittikuskille voitto oli kauden kolmas ja uran 98:s.
Espanjan GP:n podiumkolmikon täydensivät Red Bull -tallin Max Verstappen sekä Valtteri Bottas.
Osakilpailu oli jälleen hyvin barcelonamainen, eikä ohituksia liiemmin radalla nähty. Verstappen tosin pyyhälsi heti avausmutkassa röyhkeästi Hamiltonin ohi ja olikin pitää voiton käsissään aina loppuun saakka.
Mercedeksen ja Hamiltonin valitsema kahden stopin taktiikka oli lopussa kuitenkin brittitallille suotuisa ja Hamilton pystyi kuittaamaan johdon takaisin itselleen kuusi kierrosta ennen ruutulippua.
Hamiltonin tapaan myös tallitoveri Valtteri Bottas menetti avausmutkissa sijan Ferrarin Charles Leclercille. Kisavauhti Ferrarilla oli kuitenkin Mercedekseen nähden huomattavasti heikompaa, joten palkintokorokesija jäi haaveeksi.
Toinen suomalainen, Kimi Räikkönen, ei hyvästä kilpailustaan huolimatta pystynyt vielä avaamaan pistetiliään tällä kaudella. Hän ajoi maaliin 12:ntena.
Kisassa nähtiin yksi keskeytys ja siitä aiheutunut turva-auto, kun AlphaTaurin Yuki Tsunoda joutui jättämään leikin kesken kierroksella 9. Tulokaskuski pyörähti kymppimutkassa, eikä saanut autoaan enää liikkeelle.
MM-pistetaulukossa Hamilton sai voitollaan hieman hengitystilaa Verstappeniin nähden. Nyt ero hollantilaiseen on 14 pistettä.
Bottas puolestaan nousi Lando Norrisin ohi takaisin MM-kolmoseksi. Suomalaisella on kasassa 47 pistettä, mutta eroa kärkeenkin on tullut jo saman verran.
Espanjan GP:n lopputulokset:
1. Lewis Hamilton, Mercedes
2. Max Verstappen, Red Bull
3. Valtteri Bottas, Mercedes
4. Charles Leclerc, Ferrari
5. Sergio Perez, Red Bull
6. Daniel Ricciardo, McLaren
7. Carlos Sainz Jr., Ferrari
8. Lando Norris, McLaren
9. Esteban Ocon, Alpine
10. Pierre Gasly, AlphaTauri
11. Lance Stroll, Aston Martin
12. Kimi Räikkönen, Alfa Romeo
13. Sebastian Vettel, Aston Martin
14. George Russell, Williams
15. Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo
16. Nicholas Latifi, Williams
17. Fernando Alonso, Alpine
18. Mick Schumacher, Haas
19. Nikita Mazepin, Haas
DNF – Yuki Tsunoda, AlphaTauri