Scroll Top

Maria Huntington kärsinyt koko kesän samasta vammasta ja kausi oli tässä – olympialaisiin oli pakko päästä?

Maria Huntington yleisurheilu

7-ottelija Maria Huntington on ilmoittanut keskeyttävänsä kilpailukautensa tähän. Syynä on takareidessä oleva vamma, joka on oireillut kauden alusta alkaen. Näin ollen Huntingtonilla oli vamma jo lähdettäessä Tokion olympialaisiin. Kysymys kuuluu, mitä järkeä on änkeä itsensä loukkaantuneena liitolle kymmeniä tuhansia euroja maksavaan olympiamatkaan?

Huntington on otellut tällä kaudella parhaimmillaan tuloksen 6 318 pistettä. Tokion olympialaisissa hän otteli vaatimattomasti sijalle 17. tuloksella 6 135.

– Vasen takareisi on ollut juminen koko kesän. Siinä on ollut pientä oiretta, mutta olympialaisten jälkeen se alkoi oireilla sen verran kovaa, että hakeuduin tutkimuksiin, Huntington sanoo SUL:n tiedotteessa.

Näin ollen Huntington ei puolusta Suomen mestaruuttaan Tampereella elokuun lopulla Kalevan Kisoissa. Huntington on voittanut kolme edellistä seitsenottelun mestaruutta.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.