Maailman parhaat kilpailevat Salpausselällä – FIS vahvisti tammikuun kilpailukalenterin

Salpausselän kisat kilpaillaan Lahden talviurheiluareenalla suunnitellusti 22.-24.1.2021. Kansainvälinen hiihtoliitto on joutunut uudelleen kalenteroimaan maailmancupin tapahtumia, mutta kolmen lajien superviikonloppuna Lahti on pitänyt alkuperäisen paikkansa kalenterissa. Salpausselän kisoissa urheilee maailman parhaat urheilijat kaikissa kolmessa lajissa.

”FIS katsoo Suomessa kilpailemisen olevan turvallista ja Rukan maailmancupin kokemusten mukaan pystymme rakentamaan turvallisen areenan urheilijoiden huippusuorituksille”, toteaa kisojen operatiivinen johtaja ja Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila.

Epidemiatilanteen ollessa haastava ympäri maailmaa osa maajoukkueista on välttänyt matkustamista ja kilpailemista maailmancupissa. Salpausselän kisojen organisaatio on saanut vahvistuksen Norjan ja Ruotsin osallistumisesta tammikuun kisoihin, mikäli kriittisiä muutoksia tilanteeseen ei tule.

Kisaviikonlopun järjestelyt etenevät tiiviiseen tahtiin. Pohjoismaisten hiihtolajien superviikonlopusta vastaava Hiihtoliiton ja Lahden Hiihtoseuran tuore yhteisyritys Salppuri Oy on päättänyt, että tämänhetkiseen epidemiatilanteeseen nojaten, kilpailuihin ei avata normaalia yleisölipunmyyntiä. Tilannetta seurataan ja organisaatiossa on valmius muuttaa suunnitelmaa lipunmyynnin osalta epidemiatilanteen salliessa.

Salppuri Oy:n päätös Salpausselän kisojen yleisömäärän rajoittamisesta on vastuullinen, mutta aiheuttaa haasteita talouden näkökulmasta. Kilpailujen järjestelyissä terveysturvallisuuden varmistaminen on keskeisessä roolissa ja organisaatio tekee työtä kokonaisuuden eteen yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa. Tavoitteena on taata jokaiselle kilpailupaikalle saapuvalle, niin urheilijalle kuin organisaation jäsenelle, turvallinen olo.

”Järjestämme urheilijoille, joukkueille ja organisaatiollemme turvalliset kilpailut terveyden näkökulmasta. Tämän hetkinen tilanne Päijät-Hämeessä epidemian suhteen on haastava ja asettaa rajoituksia tapahtumalle ja yleisölipunmyynnille”, jatkaa Marvaila.

Salppuri Oy:n puheenjohtaja Martti Lipponen avaa perusteita yleisölipunmyyntiä koskevalle päätöksenteolle.

”Päätöksenteon tukena meillä ovat terveysviranomaisten ja Aluehallintoviraston rajoitukset ja suositukset sekä tämän hetken ennuste epidemian kehittymisestä. Olemme vastuullinen toimija ja nojaamme päätöksemme asiantuntijoiden ohjeisiin. Terveysturvallisuus ja vastuullinen taloudenpito ovat tässä tilanteessa on ykkösprioriteettimme”, sanoo Lipponen.

Lipponen uskoo Salpausselän -kisojen tulevaisuuteen, vaikka vuonna 2021 kilpailtaisiinkin ilman yleisöä.

“Uskoa tulevaan on poikkeustilan jälkeen. Vuonna 2023 Salpausselän kisat täyttävät 100 vuotta ja ne on peruttu ainoastaan sotavuosina, joten emme halua tehdä niin tänäkään vuonna. Nyt päätetyllä mallilla kansainvälinen hiihtotapahtuma saadaan toteutettua. Salppuri Oy:n tähtäin on jatkaa kisojen kanssa entistä vahvempana tilanteen normalisoituessa”, toteaa Lipponen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.