Scroll Top

LENTOPALLO: Suomi – Belgia

image

Lentopallon Maailmanliiga jatkuu tänään Tampereen Hakametsässä Suomen ja Belgian välisellä ottelulla. Eilen lauantaina ottelu oli Suomelle yllättävän vaikea eikä Tuomas Sammelvuo ollut tyytyväinen peliin ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Positiivista oli lähinnä henkinen taistelu Suomen noustessa 0-2 tappiosta vielä viidenteen erään. Belgian joukkueeseen täksi kaudeksi nostettujen pelaajien taso tuli yllätyksenä Suomelle ja etenkin torjuntapelissä sinivalkoiset olivat huomattavasti Belgiaa jäljessä.

Lisäksi lauantaina ihmetystä herätti roolien muutos. Urpo Sivula pelasi ottelussa yleispelaajana ja se aiheutti Lauri Kermiselle harmaita hiuksia koko ottelun.

Suomelle ei kelpaa tänään mikään muu kuin voitto, mutta ei tosin Belgiallekaan. Mikäli Suomi pääsee omalle tasolleen ja valmennukselliset sekä pelilliset virheet pystytään korjaamaan, Suomi hoitaa homman kotiin. Mikäli joukkue on edelleen kentällä lähes johtamaton niin Belgia menee menojaan. Belgia ei kuitenkaan ole niin huono, että jo viime vuoden MM-kisoissa toimiviksi todettuja taktiikoita kannattaisi muuttaa, etenkään niin paljon kuin lauantaina.

Luvassa on jälleen todella tasaväkinen kamppailu, joka voi kääntyä kummalle tahansa. Edelleen over-malliset vedot ovat ottelussa kova sana.

LENTOPALLO, MIEHET, MAAILMANLIIGA

Tampere, Hakametsä

Suomi – Belgia

Kello 17:10

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.