Miesten liigafinaaleista odotettavissa huikea taistelu
Lentopallon miesten Mestaruusliigan finaaleissa kohtaa kaksi huippukuntoista joukkuetta ja mestaruudesta on tulossa hurja taistelu. Kauden ehdottomasti kaksi kovinta joukkuetta, Hurrikaani-Loimaa ja Vammalan Lentopallo aloittavat mestaruustaistelun sunnuntaina Loimaalla.
Hurrikaani on tällä kaudella hävinnyt liigassa vain kaksi ottelua ja VaLePa kolme. Hurrikaanilla ei ole vielä yhtään Suomen mestaruutta, mutta kolme hopeaa ja kaksi pronssia on joukkueen ansiolistassa. VaLePa on voitanut kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia. Tällä kaudella keskinäisissä kohtaamisissa VaLePa on voittanut liigassa kaksi kertaa ja Suomen Cupin välieräottelun. Hurrikaani voitti yhden kolmesta runkosarjan pelistä.
– Kyllähän tätä on taas odotettu. Niin pelaajat kuin loimaalaisetkin odottavat jo innoissaan sunnuntaita, kun päästään kotisalissa aloittamaan finaalit, Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja Lauri Rantanen sanoo.
Hurrikaanin vahvuuksina Rantanen pitää vastaanotto- ja hyökkäyspeliä.
– Niissä me ollaan monesti oltu vastustajaa parempia. Aloitussyötöissä meillä on muutama kova hyppysyöttäjä, jotka ovat monissa peleissä ottaneet ne tärkeät ekstrapinnat, joita erävoittoon tarvitaan.
– VaLePalla on erinomainen passari (Mikko Esko) ja hyökkäysvarastosta löytyy hyviä ratkaisuja huonommankin vastaanoton jälkeen, Rantanen sanoo.
VaLePan valmentaja Sami Kurttila pitää joukkueita aika tasavahvoina.
– Molemmilla on erittäin hyvät passarit ja hakkurit eikä muillakaan pelipaikoilla ole suurta eroa joukkueiden välillä. Hurrikaani on pelannut tosi hyvän, tasaisen kauden ja pystynyt kääntämään viisieräiset pelit edukseen, Kurttila sanoo.
– Toivottavasti saadaan kovatasoiset finaalit ja molemmat joukkueet pysyvät parhaalla tasollaan.
– Kokeneet pelaajat helpottavat valmentajan tehtävää ja ovat hyviä oppimisenmalleja nuoremmille. Kokeneiden pelaajien rauhallinen olemus auttaa nuoria pelaajia kovissa paikoissa.
Matti Oivasella neljä hopeaa
Yksi finaalien kokeneimmista pelaajista on Hurrikaanin keskitorjuja Matti Oivanen, joka ei vielä ole päässyt Suomen mestaruutta juhlimaan, vaikka neljä kertaa onkin jo iskenyt finaalissa. Aina on tuloksena ollut hopeamitali.
– Kyllä kieltämättä mestaruus nyt maistuisi. Hävityistä finaaleista ei kuitenkaan tarvitse mitään erityistä motivaatiota hakea, koska ainahan sitä haluaa voittaa, Oivanen sanoo.
– Meidän pelimme on ollut aika samanlaista läpi koko kauden. Hurrikaanin vahvuus on tasaisuus. Peli ei paljoa ailahtele otteluista tai eristä toiseen.
– Tämä on tosi tasainen ottelupari. VaLePassa ei oikein ole mitään heikkouksia, tasainen porukka.
VaLePan 21-vuotias yleispelaaja Peetu Mäkinen ei ole aiemmin mitaleita liigassa kerännyt, mutta nyt se jo varmuudella tulee.
– Paljon hommia on tehty kauden aikana ja sunnuntaita odotetaan jo kiivaasti. Finaalipaikka on tullut meille ansaitusti. Sen verran hyvätasoista meidän pelimme on ollut ja nyt se on koko kauden parhaalla tasolla, Mäkinen sanoo.
– Kokeneet kaverit ovat erittäin tärkeitä molemmissa joukkueissa. Pelaaminen on rauhallista joka suhteessa ja tulee hyviä suorituksia finaaleissa. Itseltäni odotan alkukautta tasaisempaa suoritusta ja lisää rentoutta pelaamiseen, Mäkinen toteaa.
Miesten finaalien otteluohjelma
Su 16.4. klo 16.00 Hurrikaani – VaLePa, Loimaan liikuntahalli
Ma 17.4. klo 14.00 VaLePa – Hurrikaani, Vexve Areena Sastamala
To 20.4. klo 18.30 Hurrikaani – VaLePa, Loimaan liikuntahalli
Su 23.4. klo 13.00 VaLePa – Hurrikaani, Vexve Areena Sastamala
Tarvittaessa
Ti 25.4. klo 18.00 Hurrikaani – VaLePa, Gatorade Center Turku
Pe 28.4. klo 18.00 VaLePa – Hurrikaani, Vexve Areena Sastamala
Su 30.4. klo 12.30 Hurrikaani – VaLePa, Gatorade Center Turku
Miesten pronssiotteluiden ohjelma
To 13.4. klo 18.30 Sampo Volley – Team Lakkapää, Pielaveden liikuntahalli
Su 16.4. klo 18.00 Team Lakkapää – Sampo Volley, Lapin urheiluopisto
Tarvittaessa
Ti 18.4. klo 18.30 Sampo Volley – Team Lakkapää, Ahmon koulu