Scroll Top

Kroatia odotetusti Suomea parempi

Suomen ja Kroatian ottelu meni juuri niin kuin olettaa saattaa. Vierasjoukkue piti palloa lähes koko ajan ja Suomi keskittyi vaan puolustamaan. Backen 5-4-1 kokoonpano Kroatian 4-4-2 vastaan kertoo siitä, että Backe valmistautui pitämään oman pään mahdollisimman puhtaana. Suomella oli seitsemän puolustajaa avauksessa, joka on sangen erikoista.

Backen puolustusstrategia toimi tasan 18 minuuttia kun Suomen päähän tuli tilanne. Perus keskitys maalille ja Mandzukic teki ottelun ensimmäisen maalin ja vieraat siirtyivät 0-1 johtoon. Maalin jälkeen tuli minuutin hetki, kun Suomi pääsi ensimmäisen kerran edes yrittämään maalintekoa mutta hyökkäys päättyi Kroatian naalipotkuun. Tilannetta oli rakentamassa Suomen kolme topparia, ei hyökkääjiä. Maalin jälkeen Suomi nosti linjaansa mutta peli oli sekaisin kuin sepelimylly.

Ensimmäinen puolisko palloteltiin ilman mitään merkittäviä paikkoja ja tuomari antoi vaan muutaman sekunnin lisäaikaa. Kroatia voitti pallonhallinnan 64%:lla ja laukaukset kohti maalia meni kroatialle 2-0.

Toiselle puoliskolle mikään ei muuttunut. Suomi keskittyi vartioimaan omaa maaliaan vaikka voisi kuvitella, että maaliakin kannattaisi yrittää. Backe piti kuitenkin linjansa ja ihmismuuri oli Suomen maalin edessä.

Ajassa 60 minuuttia Suomi sai luotua pienen paineen Kroatian päätyyn ja pallo saatiin boksin sisään. Viimeistely jäi kuitenkin vajaaksi eikä Huuhkajat kyenneet laukomaan palloa maalia kohti. Huuhkajalauma yritti vastahyökkäyksistä tasoitusta mutta Kroatiapuolustus oli vahvempi. Niklas Moisander kävi ottelun toisella puoliskolla yllättävän kuumana, ripitti omiaan ja hän kuittasi itselleen keltaisen kortin. Moisander rikkoi vaarallisesti myöhemminkin mutta toista keltaista hän ei saanut.

Ajassa 86 minuuttia Backe suoritti toisen pelaajavaihdon ja nosti Roope Riskin Pukin kärkipariksi. Ottelun toiselta puoliajalta tuleville sukupolville ei ole muuta kerrottavaa kuin molempien joukkueiden muutama vaarallinen tilanne ja pitkät kaaripallot.

Hans Backe onnistui siinä mitä hän ilmeisesti haki; numerot pysyivät inhimillisinä. Suomella oli nolla laukausta koko pelissä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.