Koripallo – Edessä huikea MM-finaali Espanjan ja Argentiinan välillä, lue jännittävän ottelun ennakko

Tänään pelataan odotettu ottelu nimittäin koripallon MM-finaali ja mikä mielenkiintoisinta lajin mahtimaa USA ei ollut tällä kertaa mukana edes mitalipeleissä. Finaalissa kohtaavat jo ennen MM-kisoja yhdeksi suosikiksi laskettu Espanja sekä sensaatiomaisesti kisoissa pelannut Argentiina, joka on varsinkin pudotuspelivaiheessa esiintynyt todella vakuuttavasti.

Ennakkoasetelmat finaaliin

Espanja lähtee suosikkina finaaliin, mutta Argentiina ei pidä aliarvioida kuten on kisojen aikana saatu jo nähdä. Espanjan peli pyörii pitkälti pelintetekijä Ricky Rubion kautta, joka jakaa palloa todella fiksusti, jonka lisäksi hän pystyy itse myös tekemään pisteitä. Rubio onkin tehnyt kisoissa 15,9 pistettä ottelua kohden ja antanut 6,4 koriin johtanutta syöttöä. Lisäksi Espanjalla on korin läheisyydessä järkälemäinen Marc Gasol, joka teki välierässä Australiaa vastaan mitä tahtoi ja nakutti yhteenäsä 33 pistetttä. Mikäli Gasol pääsee huseeraamaan samalla tavalla kuin välierässä on Argentiinalle luvassa pitkä ilta. Espanjalta löytyy leveyttä ja muitakin hyviä pelaajia, joten pelaaminen ei ole pelkästään tämän kaksikon varassa. Yksi asia mihin Espanjan on kiinnitettävä huomiota on puolustuspelaaminen, sillä pudotuspelivaiheessa joukkueelle on tehty keskimäärin yli 80 pistettä ottelua kohden ja finaalissa tuollaista pistemäärää ei olisi varaa päästää tai muuten hyökkäyspelin pitää olla taas rautaisessa formussa.

Embed from Getty Images

Argentiinan ei uskottu yltävän MM-kisoissa finaaliin asti vaikka se kova koripallomaa onkin. Joukkue on pelannut kisoissa alusta lähtien hyvää ja voittavaa koripalloa ja mitä kovemmaksi pelit ovat käyneet sitä paremmin joukkue on kentällä suorittanut. Puolivälierissä se riisui suursuosikki Serbian täysin aseista ja saman tempun se teki välierässä Ranskaa vastaan, joten joukkue osaa pelata juuri oikealla taktiikalla kulloistakin vastustajaa vastaan. Ei olisi jättiyllätys jos se pystyisi riisumaan myös kiven kovan Espanjan vahvuuksistaan vaikka helppoa se ei tule olemaan. Joukkueen pelaajista tärkeimpiä on kokenut 39 -vuotias Luis Scola, joka pelannut todella loistavat kisat. Välierässä mies teki Ranskaa vastaan 28 pistettä ja oli isossa roolissa, että Argentiina eteni MM-finaalin. Scolan tilastot myös koko turnaukseksen osalta ovat hienoa luotettavaa, sillä mies on tehnyt 19,3 pistettä ottelua kohden ja raapinut 8,1 levypalloa per ottelu. Vielä tärkeämpi pelaaja hyökkäyspelin kannalta on taiturimainen pelintekijä Facundo Campazzo, joka on pelannut sensaatiomaisen hyvät kisat jo tähän asti. Esimerkiksi puolivälierässä Serbia vastaan mies antoi peräti 12 koriin johtanutta syöttöä, joka on todella kova lukema tällä tasolla. Campazzon pelisilmää ja älykkyyttä tarvitaan myös tänään ja mielenkiintoista onkin seurata, pystyykö hän päihittämään keskinäisessä kohtaamisessa Rubion ja johdattamaan Argentiinan aina maailmanmestaruuteen asti.

Embed from Getty Images

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.