Scroll Top

Kerttu Niskanen hiihtää kolmanneksi Val di Fiemmen yhteislähtökilpailussa

Maastohiihto hiihto 2

Maastohiihdon Tour de Ski jatkui Italian Val di Fiemmessä 15 kilometrin yhteislähtökilpailuilla perinteisellä hiihtotavalla. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Kerttu Niskanen, joka taisteli kilpailun kolmanneksi. Suomalaismiehistä parhaasta sijoituksesta vastasi Perttu Hyvärinen, joka oli miesten kilpailun 15:s.

Kerttu Niskanen summasi päivän suoritusta etenkin taktiikan kannalta.

– Vähän pahoin pelkäsin, että vetohaluja ei löydy keltään. Suunnattomasti ihmettelen, miksi Katharina [Hennig] ja Frida [Karlsson] eivät lähteneet siihen porukkaan, että olisimme yhdessä yrittäneet pitää kovaa vauhtia ja tehdä eroa. Tuntui, että kaikki työ jäi minun harteilleni, ja tiesin että se tuossa lopussa sitten maksaa, Niskanen kertasi kilpailun jälkeen.

Naisista toisena suomalaisena kilpailuun starttasi Anne Kyllönen, joka hiihti myös kymmenen parhaan joukkoon. Kyllönen oli kilpailun 8:s.

– Tänään oli hyvä päivä. Kolme ensimmäistä kierrosta ei ehkä ollut niin hyvää hiihtämistä, ja tuntui että elimistö on vähän väsynyt ja hiihto ei oikein lähde aukenemaan. Kolmannen kierroksen jälkeen kroppa lähti toimimaan hyvin. Olen tosi tyytyväinen loppusijoitukseen. Huomenna on tosi kiva matka edessä ja yleensä se on multa mennyt ihan hyvin, kommentoi Kyllönen.

Krista Pärmäkoski joutui jättämään Tour de Skin kesken sairastumisesta johtuen.

Perttu Hyvärisen mukaan hiihto tuntui tänään raskaalta.

– Semmonen perus ok hiihto. Täytyy sanoa, että lähdöstä maaliin kieli oli kyllä vyön alla aika tiukasti ja annettiin kaikki, mitä miehestä lähti. Eihän tuo ero keulaan ole kummoinen mutta sijoitus ei kyllä tyydytä. Oli aika taistelua tänään, Hyvärinen summasi.

Miehissä Markus Vuorela oli toinen suomalainen joka starttasi kilpailuun. Vuorela oli kilpailun 26:s. Lauri Lepistö ei startannut enää päivän kilpailuun ja jätti Tour de Skin kesken.

Tour de Ski huipentuu huomenna perinteiseen Alpe Cermisin loppunousuun. Naisten kilpailu käynnistyy klo 12.00 ja miehet starttaavat klo 13.45.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.