Scroll Top

Jussi Markkasen ura jatkuu SaiPassa

Saipa

SaiPa on solminut kaksi kautta (2016-2017 ja 2017-2018) kattavan jatkosopimuksen maalivahti Jussi Markkasen kanssa.
Markkanen, 40, pelasi menneellä kaudella 35 ottelussa torjuntaprosentilla 92,12 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 1,96. Markkasen kausi päättyi runkosarjan viimeisen viikon alussa loukkaantumiseen.

– Kiekosta sain solisluun murtuman. Valitettavasti se tapahtui huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Samanlaisia laukauksia tulee harjoituksissa satoja, jos ei tuhansia vuodessa. Oli hyvin erikoinen loukkaantuminen, mutta se oli pakko vaan hyväksyä, Markkanen kertoo kauden varhaisesta päättymisestä.

Embed from Getty Images

Markkanen kertoo nauttivansa jääkiekosta ja itsensä haastamisesta yhä paljon. Se on myös suurin syy jatkamiselle.

– Haluan osoittaa itselleni, että ikä on vaan numeroita ja yli nelikymppisenä pystyn kamppailemaan nuorempia vastaan ihan täysillä. Se on itsensä voittamista. Toinen iso juttu on se, että jääkiekko on edelleen erittäin kivaa. On mukava tulla aamulla hallille ja laittaa itsensä likoon.

– Olen hyvin motivoitunut ja haluan auttaa tätä joukkuetta voittamaan myös jatkossa. Olen hyvin innoissani siitä, että meillä alkaa nyt uusi projekti ja haluan ehdottomasti olla siinä mukana, Markkanen kertoo.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.