Scroll Top

Jokerit kohtaa hallitsevan KHL-mestari TsSKA Moskovan sunnuntaina Helsingissä

Janis Kalnins on torjuntavuorossa sunnuntaina, kun Jokerit kohtaa hallitsevan KHL-mestari TsSKA Moskovan Helsingissä. Kokoonpanoon tulee myös muita pieniä muutoksia perjantain jäljiltä.

Jokerit palasi pitkältä 16 päivän pelituolta perjantaina ja kukisti Sibir Novosibirskin 5-2 Hartwall Arenassa. Avauserän jälkeen isännät olivat 0-1-tappiolla, mutta käänsivät kamppailun edukseen Brian O’Neillin, David Sklenickan, Marko Anttilan, Nicklas Jensenin ja John Normanin osumilla. Anders Lindbäck oli tolppien välissä jälleen erinomainen 23 torjunnalla.

Kalnins pääsee tositoimiin sunnuntaina ensimmäisen kerran sitten 5.9. pelatun Dinamo Riika -ottelun. Tuolloin Jokerit haki 3-1-voitolla pisteet Latviasta. Myös Eeli Tolvanen ja Jakub Krejčík tekevät tänään paluun pelaavaan ryhmään viime kamppailun huilin jäljiltä.

Kokoonpanon ulkopuolella ovat puolustajat Niklas Friman ja Alex Grant sekä hyökkääjät Henrik Haapala ja Saku Mäenalanen. Loukkaantumisen vuoksi sivussa on Aleksi Halme, jonka paluuajankohdaksi on arvioitu marraskuun maajoukkuetaukoa. Peter Regin taas ei ole vielä liittynyt joukkueharjoituksiin.

TsSKA Moskova on aloittanut sarjan tapojensa mukaisesti väkevästi, sillä kahdeksasta ensimmäisestä pelistä saldo on kuusi voittoa ja kaksi tappiota. Vain kerran suurseura on jäänyt ilman pisteitä. Viimeksi torstaina joukkue kukisti Severstalin tyylipuhtaasti 5-0 Moskovassa.

TsSKA koki kevään ja kesän aikana isoja muutoksia, kun tähtipelaajat Ilja Sorokin, Kirill Kaprizov ja Mihail Grigorenko jättivät seuran ja lähtivät tavoittelemaan NHL-unelmaansa. Myös muutama muu kulmakivi vaihtoi maisemaa.

Kovia miehiä on saatu toki tilallekin: kanadalaishyökkääjä Brendan Leipsic sekä nuori taituri Nikolai Goldobin tuovat ratkaisuvoimaa hyökkäykseen. Joukkueen parhaat pistemiehet ensimmäisissä kahdeksassa pelissä ovat olleet hyökkääjät Anton Slepyshev ja Maksim Mamin tehoin 3+4=7. Puolustuksen kiekollinen johtaja on edelleen kanadalainen Mat Robinson (1+4=5).

Tolppien välissä TsSKA:lla on mielenkiintoinen tilanne, sillä ruotsalainen Lars Johansson ei ole pelannut vielä peliäkään. Vastuuta on kantanut 28-vuotias Aleksandr Sharjtshenkov, jonka päästettyjen maalien keskiarvo seitsemässä ensimmäisessä pelissä on ollut 1,53 ja torjuntaprosentti 93,6.

Jokereiden kokoonpano

13 Julius Junttila – 10 Jordan Schroeder – 71 Nicklas Jensen
6 Jesse Joensuu (A) – 21 Brian O’Neill (A) – 20 Eeli Tolvanen
19 Veli-Matti Savinainen – 37 John Norman – 81 Iiro Pakarinen
48 Henri Ikonen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (C)

44 Mikko Lehtonen – 64 Jonathan Pudas
36 Jakub Krejčík – 90 David Sklenicka
50 Viktor Lööv – 4 Tommi Kivistö

98 Janis Kalnins (39 Anders Lindbäck)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.