Scroll Top

Jokerit kärsi niukan tappion hurjassa vireessä olevalla Kazanille

Jokerit palasi tänään reissupelien pariin, kun se kohtasi vieraissa itäisen konferenssin ykkösjoukkueen Ak Bars Kazanin.

Vastus olikin alkuun juuri niin paha kuin ennalta osattiin odottaa. Kazan siirtyi ottelussa johtoon jo reilun neljän minuutin pelin jälkeen, kun Lukossa aikoinaan maaleja tehtaillut Justin Azevedo ohitti Jokerivahti Jans Kalnisin. Mitä pidemmälle avauserä eteni, sitä paremmin Jokerilauma pääsi otteluun mukaan. Erän lopussa tuli kuitenkin kylmä suihku niskaan, kun Kirill Petrov vei isännät 2-0 johdossa tauolle.

Kuva: Mikko Taipale/Jokerit


Erätauolla päävalmentaja Lauri Marjamäki herätteli koko joukkuetta vaihtamalla maalinsuulle kokeneen
Antti Niemen. Herättely auttoi selvästi, sillä heti toisen erän alkuun Brian O’Neil kavensi rangaistuslaukauksesta lukemat 1-2. Kavennusmaali sytytti koko joukkueen taisteluun mukaan ja ajassa 27:37 kapteeni Peter Regin toi Jokerit tasoihin 2-2. Hyvän toisen erän pilasi kuiten Kirill Petrov, joka teki avauserän tapaan tärkeän pukukoppimaalin ja näin isännät pääsivät päätöserään 3-2 johtoasemassa.

Kolmas erä alkoi Jokerien kannalta loistavasti, kun O’Neil tasoitti ottelun 3-3 illan toisella osumallaan, kun vasta reilut puoliminuuttia oli päätöserää takana. Enempää ei erässä maaleja enää nähty, joten edessä oli jatkoaika,

Kuva: Mikko Taipale/Jokerit


Jatkoaikaa ei ehditty pelata kuin runsas minuutti, kun nähtiin ottelun ratkaisu. Loistavan ottelun pelannut Kirill Petrov alusti ja
 Mikhail Fisenko laittoi kiekon reppuun ja näin voitto Kazanille maalein 4-3.

Ottelun ehdottomia hahmoja olivat Kazanin ykkösketjussa pelaavat Kirill Petrov ja Patrice Cormier. Petrov keräsi ottelussa tehot 1+2 ja Corrnier puolestaan merkkautti tehot 0+3.

Jokerit puolestaan pelasi hyvän vierasottelun tappiosta huolimatta varsinkin, kun sen suhteuttaa illan vastustajaan. Jatkoajalta tullut yksi sarjapiste pidensi joukkuen pisteputken jo seitsemään otteluun. Jokerit pelasi koko joukkueena vahvasti, mutta erityisesti Brian O’Neilin kaksi maalia lupaavat todella hyvää jatkoa ajatellen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.