Scroll Top

Golf – Mikko Korhonen pelasi erinomaisen kierroksen Dubaissa

Suomalaispelaajat jatkoivat urakkaansa golfin Eurooppa Tourin kilpailussa Dubaissa. Kolmas kierros sujui suomlaiskolmikolta varsin mukavasti, sillä jokainen pystyi nostaan sijoitustaan päivän kierroksella. Suomalaisista tänään parhaiten suoriutui Mikko Korhonen, joka pelasi kierroksen 68 lyönnillä eli neljä alle parin ja miehen sijoitus nousi peräti lähes kaksikymmentä sijaa ylöspäin. Korhosen sijoitus ennen huomista on jaettu 19. Korhosen kierrokseen mahtui peräti kuusi birdiä, mutta kaksi bogeya hieman pudotti suomalaisen tulosta, mutta siitä huolimatta lauantain kierros oli päivän yhdeksänneksi paras tulos.

Embed from Getty Images

Kalle Samooja pelasi myös varsin mukavasti ja varsinkin kierroksen loppu sujui suomalaispelaajalta mainosti. Samooja oli viidentoista pelatun reiän jälkeen tuloksessa yksi alle parin, mutta mies sai loppuun manion kirivaihteen päälle kaksi peräkkäistä birdiä nosti miehen yhteistuloksen kolme alle parin ja näin Samooja jakaa kolmen kierroksen jälkeen samaa tulosta kuin Korhonen. Kaksikolla onkin hyvä paikka nousta huomenna tuloslistalla ylöspäin, sillä ero esimerkiksi top kymppiin on vain muutama lyönti.

Embed from Getty Images

Kilpailun kolmas suomalainen Tapio Pulkkanen pelasi hyvin kaksijakoisen päivän. Kotkalainen pelasi varsinkin kierroksen keskivaiheilla todella hyvää golfia ja hän oli parhaimmillaan jo tuloksessa kolme alle parin. Loppu sujui Pulkkaselta sitten todella kehnosti ja reiän 15 bogey ja 16 tuplabogey pudottivat kierrostuloksen nopeasti tasan parin. Kolmen kierroksen jälkeen Pulkkasen yhteistulos on +2 ja sijoitus ennen huomista on jaettu 52.

Kilpailun johdossa on tällä hetkellä Kiinan Ashun Wu, joka on pelannut tänään viisi alle parin, kun vielä muutama reikä on kolmannesta kierroksesta pelaamatta. Kiinalaisesta kahden lyönnin päässä tulee kolmikko Tom Lewis, Kurt Kitayama  ja Victor Perez. Kilpailua eilisen jälkeen johtanut Englannin Eddie Pepperell on pelannut tänään hyvin tasapaksun kierroksen ja ennen paria viimeistä reikää mies on jäänyt jo neljän lyönnin päähän kärjestä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.