Gamblersille on ollut toiminnan alusta saakka tärkeää korkea moraali. Näin ollen emme ole suositelleet emmekä tule suosittelemaan vedonlyöntiyhtiöitä, jotka eivät mielestämme täytä niitä laatuvaatimuksia, jotka mielestämme ovat tärkeitä. Oheisia laatuvaatimuksia ovat muun muassa seuraavat kohdat. Vaikka yritys on kyseisellä listalla tällä hetkellä, se ei tarkoita, että niin on huomenna, viikon päästä, vuoden päästä… Gee on hereillä koko ajan ja seuraa, mikä on yhteisölle parasta! Mikäli negatiivisuuksia jossain listalla olevassa tai missä tahansa vedonlyöntiyrityksessä ilmenee, ne ilmoitetaan!
TURVALLISUUS
Rahojen tallettamisen sekä niiden noston tulee tapahtua mahdollisimman helposti, vaivattomasti, nopeasti ja ennen kaikkea turvallisesti. Markkinoilla on jopa suomalaisten käyttämiä yhtiöitä, joissa talletukset kiertää esimerkiksi Etelä-Amerikan kautta ja ne näkyvät pelitilillä viiden vuorokauden kuluttua, jos näkyvät. Talletusmuodossa on syytä ottaa huomioon se, että kyseessä on kansainvälisesti hyväksytty tapa, jolloin saat ongelmatapauksissa apua pankilta ja luottoyhtiöltä ja jopa rahat takaisin ongelmatapauksissa. Gamblers ei kuitenkaan anna takeita rahaliikenteen sujuvuudesta eikä ota siitä vastuuta! Suosittelu perustuu omaan kokemukseen niin, ettei koskaan ole ollut mitään ongelmia.
KERTOIMET
Kertoimien tulee kestää kansainvälinen vertailu. Suomalaisen Veikkauksen, jossa pelaamista Gamblers ei suosittele missään tapauksessa, palautusprosentti on vain noin 90% kun kaikilla suosituslistallamme se on noin 97%-99%. Pidemmässä juoksussa ero on valtava.
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelun on täytettävä laatuvaatimukset, joita ovat mm. nopeus, rehellisyys sekä asiantuntevuus. Gamblersin kokemuksella jotkut arvostetutkin vedonlyöntiyhtiöt ovat tunnettuja ikävä kyllä myös siitä, että omia uusia sääntöjä keksitään ongelmatapauksissa tai jo panostettuihin kohteisiin tehdään mitä eriskummallisia muutoksia.
KOHDEVALIKOIMA
Valikoiman tulee olla kattava sekä pre- että live-vedoissa. Mikäli päivittäin joku kohde jää pelaamatta sen johdosta, että sitä ei löydy omalta yhtiöltä niin vedonlyöntiin menee maku.
KAMPANJAT JA ETUUDET
Gamblers on neuvotellut ja tulee jatkamaan neuvotteluja jokaisen listalla näkyvän yhtiön kanssa. Näin ollen te lukijoinamme olette etuoikeutettuja huikeisiin tarjouksiin ja kilpailuihin, joista tiedotamme säännöllisesti.
YHTIÖT
Gamblers suosittelee vedonlyöntiä seuraavissa yhtiöissä. Kyseessä on yhtiöt, jossa itse pelaamme päivittäin ja yhtiöt, jotka täyttävät edellä mainitut kriteerit. Listalta puuttuu tuttujakin yhtiöitä mutta jokaiseen Gamblersin toimenpiteeseen on syynsä. Lista elää jatkuvasti, joten sen aktiivinen seuraaminen kannattaa ehdottomasti. Kaikki Gamblersin vedonlyöntivihjeet annetaan linkkeineen ja kertoimineen kyseisiin yhtiöihin. Näin helpotamme osittain juuri sinun vedonlyöntiharrastustasi, mikä on meille tärkeää. Vaikka jossain toisessa yhtiössä olisikin parempi kerroin emmekä ilmoita sitä, asialle on jokin syy.
Maailman yksi suurimmista! Kuusi miljoonaa asiakasta, henkilökuntaa 2 000, listautunut Lontoon pörssiin. Valikoima on mieletön ja asiakaspalvelu toimii 24/7. Lisäksi on syytä nostaa esille vuosittain yli 40 000 näytettyä live-tapahtumaa. Miinuksina mainittakoon, että sivusto ei ole suomenkielinen mutta Gamblers käy koko ajan asian kanssa neuvotteluja. Lisäksi sivusto on todella konservatiivinen, jolle poikkeusten ja muutosten tekeminen on monesti hankalaa.
Vuodesta 2013 markkinoilla ollut ComeOn laajenee koko ajan. Maksukanavien katsojat ovat todennäköisesti nähneet yrityksen laajan mainoskampanjan joka on osoitus siitä, että ComeOn on tullut jäädäkseen. Gamblers on tehnyt yhtiön kanssa yhteistyötä alusta alkaen ja sivut ja niiden virheet ovat kehittyneet hurjaa vauhtia. Parantaminen jatkuu koko ajan. Erityinen plussa on annettava yhtiön mobiilisovelluksille, jotka ovat todella tyylikkäitä ja helppokäyttöisiä.
Suomalaisille todella tuttu. Tukholman pörssissä oleva yhtiö on Bet365:n ainoa potentiaalinen haastaja. Sivut ovat tyylikkäät, vetovalikoima kohtalainen mutta muista poikkeava. Moni lukijoista on kohdannut vetojen palautuksissa ongelmia mutta yhteistyössä Gamblersin kanssa ongelmat ovat ratkenneet aina. Lisäksi toimintaa vaikeuttaa se, että Unibet ostaa vedonlyöntipalvelut yhtiön ulkopuolelta, joka luo aina oman haasteensa kommunikaatioon ja asioiden sujuvuuteen.
Yksi isoista, mahtavista ja parhaimmista! Sivut sopivat niin aloittavalle kuin ammattilaisellekin. Mikäli satut tuskailemaan jossain sen kanssa, että yhtiö ei salli tietyn rajan ylittäviä panoksia, Betfairilla ei ole sitä ongelmaa. Usko tai älä, yhtiön kautta aikain suurimmat vedot ovat seitsennumeroisia. Facebookissa olevat lähes 200 000 peukuttajaa tuskin ovat väärässä. Betfair on tunnettu tarjouksistaan ja yhtiö jakoi mm. vuonna 2013 yhteensä yli kuusi miljoonaa euroa jo rekisteröityneille asiakkailleen. Sivustolla olevan hakupalvelun avulla löydät kohteesi helposti tuhansien kohteiden joukosta. Sivustolla voit lyödä vetoa klassisella ”Sportbook”-mallilla tai muita pelaajia vastaan; luo oma kertoimesi ja haasta kaverisi pelaamaan!
Samassa kategoriassa kuin Bet365 ja Betfair. Brittiläinen ja maailmanlaajuinen. Liittymällä William Hillille takaat, että käytössäsi on kätevin alusta urheiluvetojen tekemiseen, parhaat nettivedonlyönnin kertoimet sekä tilastoja ja tuloksia, luonnollisesti. Lisäksi saat asiantuntevimmat vihjeet urheiluvedonlyöntiin, voit lyödä vetoa pelin aikana in-play-vedonlyönnillä ja pääset katsomaan kaikki merkittävät ottelut – suorana! Kun olet kerran kokeillut urheiluvedonlyöntiä William Hillissä, et ikinä enää tyydy muihin sivustoihin.