F-liiga: PSS ja TPS ratkovat naisten mestaruuden

Gamblers salibandy naiset sb

Eilen historiansa ensimmäisen finaalipaikan varmistanut TPS haastaa F-liigan naisten loppuottelusarjassa Porvoon Salibandyseuran. Hallitseva mestari PSS löi tänään kotonaan Classicin 2-1 ja vei trillerisarjan voitoin 3-2.

Eilisen Tampereen ottelun jatkoaikasankari Suvi Hämäläinen vei Classicin avauserässä johtoon, mutta PSS käänsi pelin edukseen toisessa erässä kahdella salamamaalilla. Celine Stettler tasoitti pelin ylivoimalla Classicin Alisa Pölläsen istuessa jäähyllä, ja vain 25 sekuntia myöhemmin Fanny Holmberg laukoi Olivia Kortelaisen syötöstä voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman. PSS-vahti Arla Salon päätöserän kaksi torjuntaa vihjaavat, ettei Classic saanut enää aikaan väkevää myllytystä. Kaikkiaan Salo torjui ottelussa vain seitsemän laukausta, kun Elsi Kanagsharju joutui Classicin tolppien välissä venymään pallon tielle 19 kertaa.

Finalisteista PSS:llä on palkintokaapissaan viime kevään mestaruus sekä kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. TPS:lle tämän kevään kulta tai hopea on oleva ensimmäinen mitali naisten sarjassa.

Classic kohtaa pronssiottelussa EräViikingit, joka taipui välierissä TPS:lle otteluin 1-3.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.