Scroll Top

EräViikingit säilytti liigapaikkansa, Limingan nousumahdollisuudet kaatuivat surkeaan avauserään

Salibandy2

EräViikingit säilytti paikkansa F-liigassa voitoin 3-2 kaadettuaan illan ratkaisuottelussa kotonaan Limingan Niittomiehet lopulta selvästi 9-2. Eilen Limingassa ErVi oli ollut maalin päässä putoamisesta voitettuaan haastajansa vasta rangaistuslaukauskisassa.

Tänään taisteltiin loppuunmyydyn Tapanilan Mosahallin istumapaikoista jo lähes tunti ennen ottelun alkua, ja vieraskannattajien punainen järvi piti melutason korkealla. Vierasjoukkue oli kuitenkin ottelun alussa täysin jäässä, ja EräViikingit meni äkkiä menojaan. Jani Kukkolan tolppalaukaus kimposi maalivahdin kautta verkkoon jo ensimmäisellä minuutilla, ja 14 minuutin kohdalla Joona Alatorvinen iski ylivoimalla numeroiksi jo 6-0. LNM kykeni toisen erän aluksi nopeaan kavennukseen, mutta Mika Moilanen kuittasi nopeasti kotijoukkueelle. Illan viimeiset maalit nähtiin ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella, kun eilen ratkaisevan rangaistuslaukauksen upottanut Tommi Rosendahl viimeisteli ensin kotijoukkueen kahdeksannen maalin ja tarjoili vielä Mika Moilaselle avopaikan nostaa loppunumerot. Moilasen tehot ratkaisuottelussa olivat 2+3 ja Rosendahlin 1+3.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.