Scroll Top

EM-altaalla SE-aikoja ja draamaa

Uinti uiminen

JALLOW TAAS VÄLIERIIN, LAUKKASELLA DRAAMAA JA VIESTEISSÄ FINAALIT SE-AJOIN

Mimosa Jallow starttasi neljännessä lajissaan sunnuntaiaamuna. 50 metrin vapaauinnissakin hän raivasi tiensä jatkoon alkuerien yhdeksäntenä tuloksella 24,50. Marraskuisissa Oulun SM-uinneissa Jallow nappasi matkan Suomen ennätyksen Hanna-Maria Seppälän nimistä itselleen ajalla 24,25. Kööpenhaminassa hän on parantanut jo sprinttimatkoilla selkä- ja perhosuintien Suomen ennätyksiä. Välierät uidaan sunnuntai-iltana Suomen aikaa klo 18.00, ja finaali jakson lopulla klo 19.16.

Naisten 200 metrin rintauinnissa koettiin draamaa, kun finaalivauhdissa ollut Jenna Laukkanen tuli hylätyksi. Syynä oli käsien eriaikainen kosketus käännöksessä. 200 metrin matkalla kurvataan peräti seitsemän kertaa, ja käännösvalvojan mukaan Laukkasen kädet eivät koskettaneet altaan päätyä sääntöjen edellyttämällä tavalla yhdenaikaisesti. Sotkamolainen olisi kellottanut erien seitsemänneksi nopeimman ajan. Laukkaselle tuomio tuli täysin yllätyksenä.

– Mistä minut hylättiin? Ei siinä tapahtunut mitään erikoista! No, onneksi on vielä viesti, Laukkanen fokusoi järkyttyneenä.

Laukkasen reaktion ymmärtää hyvin, sillä hän on ehtinyt kääntää rintauinnissa Kööpenhaminan kisoissa jo 17 kertaa puhtain paperein. Hylkäystä esitti 200 metrin matkalla vain toisen päädyn käännöstarkastaja.

4×50 metrin sekauintiviesteissä Suomen miehet ja naiset onnistuivat erinomaisesti. Miesten joukkue päivitti vihdoin vuonna 2006 kotikisoissa EM-hopeaa tuottaneen SE-ajan 0,56 sekunnilla. Jaakko Rautalin tempaisi myös aloitusosuudella hienon uinnin parantaen henkilökohtaista 50 metrin selkäuinnin ennätystään lukemiin 26,61. Rintaa ui Andrei Tuomola (26,56), perhosta Riku Pöytäkivi (22,46) ja vapaata Ari-Pekka Liukkonen (20,76). Miehet etenivät myös illan finaaliin aamun kuudenneksi nopeimpina loppuajalla 1.34,39. Finaali päättää Kööpenhaminan EM-uinnit klo 20.08.

Naisten 4×50 metrin sekauintiviestissä juhlittiin niin ikään Suomen ennätystä ja finaalipaikkaa. Suomi oli peräti kolmas erissä, kun Mimosa Jallow ui selkäuinnin (26,74), Veera Kivirinta rintaa (29,55), Jenna Laukkanen perhosta (25,46) ja Marlene Niemi vapaata (25,07). Uusi Suomen ennätys on 1.46,82, edellinen kohentui 0,23 sekuntia. Naisten viestifinaali uidaan miesten lajia ennen klo 19.47.

Miesten 50 metrin selkäuinnissa jäätiin ilman jatkopaikkoja, mutta Niko Mäkelä ja Teemu Vuorela venyivät ennätysvauhtiinsa. Mäkelä oli lajin paras suomalainen, nuori riihimäkeläinen ui debyyttikisojen neljännen ennätyksensä ajalla 24,90, mikä oli hänelle ensimmäinen 25 sekunnin alitus. Vuorela kurotti aikaan 26,25. Välieriin vaadittiin kovat lukemat, 23,97.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.