Yleisurheilun EM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina Berliinissä. Sunnuntaina kisojen päätöspäivänä ohjelmassa oli kahdeksan loppukilpalua.
Illan ja koko kisojen kovatasoisin ja huimin finaali käytiin miesten seipäässä. Kisan kärkikaksikko ylitti maagisen kuuden metrin rajan ja sen lisäksi kaksi ylitti 590. Mestaruuden vei vasta 18-vuotias superlupaus Armand Duplantis. Ruotsalainen oli ratkaisu hetkillä huimassa hyppyvireessä. Duplantis ylitti sekä tasan kuusi metriä että voittotuloksensa 605 ensimmäisellä yrityksellä. Duplantisista tuli samalla historian nuorin kuuden metrin rikkonut hyppääjä. Ruotsalaisen lisäksi myös toiseksi tullut venäläinen Timur Morgunov pääsi uutena kuuteen metriin. Morgunov oli 600 tuloksella toinen ja lajin legenda Ranskan Lavillenie oli huikean kisan kolmas tuloksella 595.
Miesten kolmiloikassa voiton vei kokenut 34-vuotias Portugalin Nelson Evora tuloksella 17,10. Evora teki voittohyppynsä viidennellä kierroksella. Toiseksi tuli pitkään johtanut Azerbaidzhanin Alexis Copella 16,93 ja kolmanneksi loikki Kreikan Dimitros Tsiamis tuloksella 16,78.
Simo Lipsasella ei kulkenut hypyt parhaalla tavalla finaalissakaan. Lipsasen parhaaksi jäi 16,46, jolla sijottui kisan yhdeksänneksi kuten oli naisten kilpailussa Kristiina Mäkelä.
Naisten pikaviestin voiton vei Iso-Britannia ajalla 41,88. Brittien joukkue oli Asha Philip, Imani Lansiquot, Bianca Williams ja Dina Asher-Smith, jolle tämä oli jo kisojen kolmas kulta. Toiseksi pinkoi Hollanti ajalla 42,15 ja kolmanneksi tuli 42,23 ajalla.
Myös miesten pikaviestin voiton vei Iso-Britannia ajalla 37,80. Brittien joukkue oli Chijindu Ujah, Zharnel Hughes, Adam Gemili ja Harry Aikines-Aryeetey. Hopea meni Turkille 37,98 ajalla ja pronssin nappasi Hollanti ajalla 38,03.
Suomen nelikko Eetu Rantala, Otto Ahlfors, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola parantelivat pikaviestin Suomen ennätystä kahteen otteeseen. Ensin alkuerissä tekivät 39,11, jolla sijoittuivat aluksi kymmenenneksi, mutta kun Italia ja Puola hylättiin niin Suomi pääsi viimeisenä loppukilpailuun. Siinä Suomi tuli kuudenneksi alittaen ensimmäistä kertaa 39 sekuntia. Uudeksi SE-ajaksi tuli 38,92.
7. kisapäivän finaalien tulokset
Miehet
Seiväs
1. Armand Duplantis SWE 605
2. Timur Morgunov ANA 600
3. Renaud Lavillenie FRA 595
Kolmiloikka
1. Nelson Evora POR 17,10
2. Alexis Copello AZE 16,93
3. Dimitros Tsiamis GRE 16,78
9. Simo Lipsanen 16,46
4 x 100m viesti
1. Iso-Britannia 37,80
(Chijindu Ujah, Zharnel Hughes, Adam Gemili, Harry Aikines-Aryeetey)
2. Turkki 37,98
(Emre Barnes, Jak Ali Harvey, Yigitcan Hekimoglu, Ramil Guliyev)
3. Hollanti 38,03
(Christopher Garia, Churandy Martina, Hensley Paulina, Taymir Burnet)
6. Suomi 38,92 SE
(Eetu Rantala, Otto Ahlfors, Oskari Lehtonen, Samuel Purola)
Naiset
1500m
1. Laura Muir GBR 4,02,32
2. Sofia Ennaoui POL 4,03,08
3. Laura Weightman GBR 4,03,75
5000m
1. Sifan Hassan NED 14,46,12
2. Eilish McColgan GBR 14,53,05
3. Yasemin Can TUR 14,57,65
3000m esteet
1. Gesa-Felicitas Krause GER 9,19,80
2. Fabienne Schlumpf SUI 9,22,29
3. Karoline Grövdal NOR 9,24,46
Moukari
1. Anita Wlodarczyk POL 78,94
2. Alexandra Tavernier FRA 74,78
3. Joanna Fiodorow POL 74,00
4 x 100m viesti
1. Iso-Britannia 41,88
(Asha Philip, Imani Lansiquot, Bianca Williams, Dina Asher-Smith)
2. Hollanti 42,15
(Dafne Schippers, Marije Van Hunenstijn, Jamile Samuel, Naomi Sedney)
3. Saksa 42,23
(Lisa Marie Kwayie, Gina Luckenkemper, Tatjana Pinto, Rebekka Haase)