Scroll Top

Classic viidennen kerran peräkkäin salibandyn miesten Suomen mestari

Salibandy1

Classic on viidennen kerran peräkkäin salibandyn miesten Suomen mestari. Tänään Classic kaatoi Espoossa Oilersin maalein 8-3 ja juhlii kultaa voitoin 4-0. Classicin edelliset mestaruudet tulivat vuosina 2016-2019, kun viime keväänä mitaleita ei jaettu koronan katkaistua kauden kesken.

Oilers tuli edellisen ottelun tapaan alun todella vahvasti ja dominoi avauserää, vaikka tuloksena olikin vain Rasmus Kainulaisen komea 1–0-maali. Toisessa erässä Markus Markkola kuittasi Juha Kivilehdon tasoituksen uudella johtomaalilla, mutta erän toinen puolisko oli Classicin näytöstä tuoden tamperelaisille kymmenessä minuutissa peräti viisi maalia. Nico Salo työnsi tasoituksen Sami Johanssonin tolppalaukauksen paluupallosta, ja Tuukka Salo nosti Classicin ensi kertaa edelle yllätettyään Oilers-vahti Joonas Kaltiaisen matalalla vedolla Eemeli Akolan pitkän levityssyötön jälkeen.  Puolustaja Janne Lamminen sivalsi 2-4 Oilersin seottua omalla alueellaan merkkauksissa, ja kohta Alpo Laitila ja Oskari Heikkilä karvasivat pallon irti puolustajalta ja Eetu Sikkinen iski maalin.

Toisen erän loppuun nähtiin molemmilta joukkueilta rangaistuslaukaus, ja ero kasvoi. Sami Johansson kiskaisi pallon ohi torjuntaa yrittämässä käyneen Niko Nordströmin, mutta toisessa päässä Oilersin Justus Kainulaisen laukaus kimahti tolpasta ulos.

Päätöserässä Sami Johansson puttasi vielä takatolpalta Classicille seitsemännen maalin ennen kuin Rasmus Kainulainen nosti kuudella neljää vastaan isännille kolmannen. Ja kukapa muu kuin Sami Johansson tykitti vielä ylivoimalla illan kolmannen ja pudotuspelien 31. maalinsa. Se on taas uusi pudotuspelien yhden kauden ennätys.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.