Scroll Top

CHAMPIONS HOCKEY LEAGUE ALKAA TORSTAINA 30.8.

Gamblers CHL

CHAMPIONS HOCKEY LEAGUE ALKAA TORSTAINA 30.8.

Kaudella 2018-2019 CHL:ssa pelaa yhteensä 32 joukkuetta, joista viisi suomalaista: HIFK, JYP, Kärpät, Tappara sekä TPS.

Viime kaudella CHL päättyi suomalaisjuhliin, kun JYP valloitti CHL:n mestaruuden ensimmäisenä ei-ruotsalaisena seurana.

125 ottelua sisältävän kauden ensimmäiset pelit pelataan torstaina 30.8. Kausi huipentuu tiistaina 5.2.2019 pelattavaan finaaliin.

C More näyttää kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.

Maanantaina 27.8. Helsingissä järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa olivat läsnä CHL:n suomalaisseurojen edustajien lisäksi SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi ja CHL:n toimitusjohtaja Martin Baumann.

Palkintorahat kasvussa – uusi formaatti osoittautui menestykseksi

Kausi 2017-18 oli CHL:n historian neljäs. Viime kaudella joukkuemäärä supistettiin 48:sta 32:een ja samalla kaikki osallistujajoukkueet valittiin urheilullisen menestyksen perusteella. Toimitusjohtaja Martin Baumannin mukaan uusi konsepti osoittautui menestykseksi.

– Formaatin muutos oli viisas ratkaisu. Se paransi tuotetta paljon. Fanit nauttivat, media oli tyytyväinen ja pelien taso parantui ehdottomasti, kun helppoja pelejä ei enää ollut. Taistelu CHL:aan pääsystä näkyi myös kansallisissa liigoissa. Siirtyminen 32 joukkueeseen ja menestykseen perustuvaan joukkuevalintaan lisäsi tuotteen laatua dramaattisesti, Baumann kommentoi tiedotustilaisuudessa.

Pokaalin lisäksi seurat jahtaavat CHL:ssa myös taloudellista menestystä, sillä alkavalla kaudella palkintorahat kasvavat reilusta 1,5 miljoonasta eurosta lähes kahteen miljoonaan euroon.

– Viime vuonna jaoimme palkintorahaa 1 540 000 euroa. Mestari sai 300 000 euroa. Tänä vuonna palkintosumma kasvaa 1 740 000 euroon ja kaudella 2019-2020 1 940 000 euroon. Viime yhtiökokous päätti lisäksi osingonjaon sijaan lisätä kahden seuraavan kauden aikana kumpanakin 200 000 euroa matkakulujen korvaamiseen, mikä kasvattaa tämän vuoden kokonaispotin lähes kahteen miljoonaan euroon, Baumann kertoi.

CHL:ssa nähtiin kaudella 2017-18 ensimmäistä kertaa ei-ruotsalainen mestari, kun JYP toi pokaalin ensimmäistä kertaa Suomeen. JYP:n mestaruus osui myös toimitusjohtaja Baumannin toiveisiin.

– Viime vuoden finaali JYP:n ja Växjön välillä oli uskomaton. Kiitos tuotteen puolesta. Mestari oli jälleen Pohjoismaista, mutta ei enää Ruotsista. Toivoin sitä kovasti ja viimein se tapahtui, Baumann kommentoi.

Riku Kallioniemi: Kilpailu on kovaa ja kiihokkeet kasvavat

SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi pitää CHL:aa hyvänä merkkipaaluna mitattaessa kotimaisen Liigan tasoa muihin Euroopan huippusarjoihin.

– Urheilussa yksi ydinhomma on voittaminen ja pärjääminen. Ilman muuta tämä on yksi parhaista jollei paras taso katsoa, missä eri sarjat urheilullisesti menevät, miten seurat vertautuvat toistensa kanssa. Totta kai olemme ylpeitä ja iloisia siitä, että meillä on hallitseva CHL-mestari ensimmäistä kertaa Suomen pressissä mukana. Kilpailu on kovaa ja kiihokkeet kasvat ja kilpailullisuus sarjassa tulee edelleen kasvamaan, Kallioniemi totesi tiedotustilaisuudessa.

– Isosti toivon, että joku näistä meidän jengeistä harjaa aika pitkälle tänä vuonna CHL:ssa. En voi muuta kuin toivottaa parasta menestystä kaikille Liiga-joukkueille siinä sarjassa.

Ensimmäisellä CHL-kaudella mestaruuden voitti Luleå ja sen jälkeen Frölunda vei kaksi perättäistä mestaruutta. Viime kaudella JYP osoitti, että temppuun pystyy myös suomalainen seura. Kallioniemi toivoo, että suomalaisseurat esiintyvät vahvasti myös alkavalla kaudella.

– Isosti toivon, että joku näistä meidän jengeistä harjaa aika pitkälle tänä vuonna CHL:ssa. En voi muuta kuin toivottaa parasta menestystä kaikille Liiga-joukkueille siinä sarjassa.

JYP:n päävalmentaja Merikivi: Varmasti ollaan haluttua päänahkaa

Hallitseva mestari JYP pelaa H-lohkossa tshekkiläisen HC Plzenin, sveitsiläisen HC Luganon ja slovakialaisen HC ’05 Banska Bystrican kanssa. JYP:n kausi käynnistyy vierasretkellä Slovakiaan ja Tshekkiin. Tulokaspäävalmentaja Lauri Merikivi ottaa haasteen mestaruuden puolustamisesta ilolla vastaan.

– Eihän sen hienompaa paikkaa voisi olla. Kyllähän se tuo aika paljon intoa ja asettaa myös mukavan haasteen. Varmasti ollaan haluttua päänahkaa niin Suomessa kuin Euroopassakin, vastataan siihen, Merikivi kommentoi

Kärpät palaa vuoden tauon jälkeen CHL:aan

Vuoden tauon jälkeen CHL-kaukaloihin palaava hallitseva Suomen mestari Oulun Kärpät saa F-lohkossa vastaansa ranskalaisen Rouen Dragonsin, saksalaisen Thomas Sabo Ice Tigersin ja tshekkiläisen Mountfield HK:n. Kärpät aloittaa kauden kotiotteluilla Dragonsia ja Ice Tigersia vastaan.

– Iso kunnia olla mukana. Sapluuna on hyvin selvä ja hyvä urheilullinen sapluuna. Paikka CHL:aan pitää ansaita ja me ansaitsimme sen viime vuoden otteilla. Suuri kunnia päästä aloittamaan kotona. Haluaisimme kasvaa sellaiseksi joukkueeksi tänä vuonna, joka ei hirveästi valkkaa niitä pelipäiviä vaan silloin kun on pelivuoro, niin silloin pitäisi saada parasta pöytään. Perjantaina on ensimmäinen ottelu ja silloin me halutaan olla valmiina, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner totesi tiedotustilaisuudessa.

Kaudella 2015-16 CHL:n finaalissa pelannut Kärpät lähtee hakemaan menestystä Euroopasta rohkealla pelillä.

– Me halutaan olla erittäin nopeita taas tänä vuonna ja pelata rohkeasti. Voitetaan ennemmin 7-6 kuin 1-0, se on meidän filosofia, Manner totesi.

Viime syksyn pettymys unohdettu HIFK:ssa

Helsingin IFK:n viime kausi CHL:ssa päättyi jo alkulohkoon. Tänä vuonna helsinkiläiset jahtaavat jatkopaikkaa C-lohkosta, jossa pelaavat lisäksi puolalainen GKS Tychy, ruotsalainen Skellefteå ja Kai Suikkasen valmentama Bolzano Italiasta. HIFK:n kausi alkaa Puolaan ja Italiaan suuntavalla kahden vieraspelin reissulla.

– Viime syksy oli heikko. Ei oikeastaan sukellettu, koska ei oltu kertaakaan pinnallakaan. Oli kyllä kova alku. München ja Brynäs, neljä peliä ja homma oli ohi meidän osaltamme. Tilanne on toinen ja uusi kausi alkamassa. Askelmerkit ovat erilaiset ja positiivisemmat tälle kaudelle lähteä pelaamaan tätä turnausta, vähän eri vastustajia vastaan. Siihen tietysti Skellefteå kaksi kertaa päälle, eli kyllä tässä urheilla saadaan, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinkommentoi tiedotustilaisuudessa.

TPS:n Kaskinen: Kovia pelejä ja haasteita haetaan

TPS tavoittelee menestystä B-lohkossa ruotsalaisen Malmö Redhawksin, saksalaisen Red Bull Münchenin ja valkovenäläisen Junost Minskin kanssa. Turkulaisilla on tällä viikolla edessään tiukat vieraspelit perjantaina Malmössä ja sunnuntaina Münchenissä.

– Sitä tässä haetaan, että on kovia pelejä ja haasteita. Sen verran on huhuja kuultu, että suuri ja mahtava Bern oli jopa ongelmissa Müncheniä vastaan. Kyllä siellä haasteita tulee, mutta hieno niin. Meillä on hyvä reissu tulossa ja kovat pelit edessä, joukkue on valmis pelaamaan näitä pelejä, TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen totesi tiedotustilaisuudessa.

Tapparan Kuusela: Treenattu on jo ihan tarpeeksi

Tapparan vastustajat E-lohkossa ovat norjalainen Storhamar Hamar, tshekkiläinen Ocelari Trinec ja ruotsalainen Djurgården. Myös Tapparalla on edessään avausviikolla vieraskiertue, joka vie tamperelaiset Norjan kautta Tshekkiin.

– Tiistaina lähdetään jo reissuun ja ollaan porukalla siellä muutama päivä ennen kuin pelataan. Kiva päästä jätkien kanssa vähän tiivistämään ryhmää ja pelaamaan. Kovia pelejä tulossa ja mikäs sen parempaa, kyllä tässä on treenattukin jo ihan tarpeeksi, Tapparan Kristian Kuusela totesi

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.