Chicago Bulls voitti kotikentällään New York Knicksin 120-102. Lauri Markkanen teki ottelussa 13 pistettä, keräsi kahdeksan levypalloa ja antoi kaksi…
UUTISET
New York Rangers voitti Pittsburgh Penguinsin 3-2 jatkoajalla. Kaapo Kakko oli hurjalla pelipäällä iskien kaksi maalia. Kakon maalien arvokkuudesta kertoo…
16 joukkuetta jatkaa Euroopan valloitusta, kun jääkiekon Mestarien Liigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin tiistaina. Suomalaisittain menestys lepää Tapparan harteilla, sillä kirvesrinnat…
Amanda Kotaja eteni 400 metrin finaaliin aikavertailujen perusteella naisten T54-luokassa parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa. Kotaja rullasi ajan 58,16 jolla hän ylsi…
Kauden viimeinen tennisturnaus eli Lontoossa kovalla sisäkentällä pelattava ATP-finaaliturnaus on käynnissä. Ensimmäisissä otteluissa lohkossa B nähtiin kaksi ottelua. Novak Djokovic…
Australian MM-ralli on peruttu maan itärannikolla riehuvien maastopalojen vuoksi. Rallin keskuksena toimivaan Coffs Harbouriin lentämistä ei suositella tällä hetkellä. Paikan…
NHL:ssä pelattiin viime yönä kahden ottelun kierros ja suomalaispelaajat olivat jälleen vahvasti esillä. Carolinan Sebastian Aho vietti kahden maalin iltaa,…
Vuodesta 2016 asti australialaisen John Peersin kanssa pelannut Henri Kontinen vaihtaa nelinpeliparia. Kontisen uusi pari on saksalainen Jan-Lennard Struff. Embed…
Champions Hockey Leaguen pudotuspelit käynnistyvät tiistaina 12. marraskuuta. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella mukana on 16 joukkuetta, joista ainoa suomalaisjoukkue on Tampereen…
Seattle Sounders voitti jalkapallon MLS-liigan mestaruuden. Seattle otti historian toisen mestaruutensa voittamalla kotikentällään pelatussa loppuottelussa Toronto FC:n 3–1. Embed from…

