NHL-komissaari Gary Bettman kertoi perjantaina, että NHL:ssä otetaan käyttöön jo tämän kauden playoffeissa uutta kiekon ja pelaajien seurantateknologiaa. TV-yhtiöt kokeilevat…
UUTISET
St. Louisissa pelattavassa NHL:n tähdistötapahtumassa oli perjantaina vuorossa taitokilpailut. Kilpailuja käytiin viidessä eri osiossa ja kaikki tapahtumaan osallistuvat pelaajat ottivat…
Henri Kontinen ja hänen uusi aisaparinsa, Saksan Jan-Lennard Struff ovat edenneet kolmannelle kierrokselle Australian avoimen tennisturnauksen nelinpelissä. Ensimmäistä turnaustaan yhdessä…
Miesten Suomen Cupin Veikkausliigan ja Ykkösen karsintalohkot pyörähtävät käyntiin tulevana viikonloppuna. Kakkosen Cup ja naisten Suomen Cupin lohkovaihe alkoivat jo…
Rallin MM-sarjan avausralli siirtyi yötauolle Toyotan kaksoisjohdossa. Sebastien Ogier pitää tällä hetkellä piikkipaikkaa mutta Elfyn Evans hengittää vain hiukan yli…
Liiganousija piinasi sitkeästi kärkijoukkuetta tänään poikkeuksellisesti klo 12 pelatussa Salibandyliigan ottelussa, vaikka Classic lopulta kaatoikin Steelersin 12-7. Koululaisten pelitapahtumaan yhdistettyä…
Saksan Denise Herrmann otti uransa viidennen voittonsa maailmancupissa Pokljukassa Sloveniassa. Hän selvitti kisan ilman sakkoja ja voitti selvällä yli minuutin…
Kalle Rovanperän ajo sujuu tällä hetkellä täysin käsikirjoituksen mukaan Monte Carlossa. Rovanperä oli kokonaiskilpailussa kuudentena, kun rallista oli ajettu viisi…
Joel Pohjanpalo siirtyy loppukauden kestävällä lainasopimuksella Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Hamburger SV:n joukkueeseen. – Olen todella innoissani, että pääsen…
Australian avointen perjantain komeimmasta tempusta vastasi vasta 15-vuotias Coco Gauff. Maailmanlistalla 67. sijalla oleva yhdysvaltalainen voitti naisten kaksinpelin kolmannella kierroksella…

