USA ja Tshekki taistelevat maanantaina päiväpelissä B-lohkon sijoista 3 ja 4. Tällä hetkellä joukkueet ovat tasapisteissä ja Tshekki on maalieron…
UUTISET
Yhdysvaltalaisgolffari Justin Thomas otti uransa toisen arvokisavoiton voitettuaan PGA-mestaruuskilpailun Oklahoman Tulsassa. Thomas voitti paikallista aikaa sunnuntaina maanmiehensä Will Zalatorisin, joka…
Jyrki Nurminen ja Santeri Siren saavuttivat komean kolmannen tilan beach volleyn maailmankiertueen Future-tason osakilpailussa Kreikan Rodoksella. Maan ykköspari ahersi kahteen…
Sotkamon Jymyn Niko Korhonen johtaa miesten Superpesiksen etenijätilastoa ennen sunnuntain otteluita. Korhonen, joka ylitti 18. pelaajana kautta aikain 500 tuodun…
Kalle Rovanperä on voittanut Portugalin MM-rallin. 21-vuotias suomalainen löi toiseksi ajaneen tallitoverinsa Elfyn Evansin 15,2 sekunnilla. Hyundain Dani Sordo nousi…
Seitsenottelija Maria Huntingtonin oli määrä avata kilpailukautensa lauantaina Tampereella. Huntington, 25, kertoi kuitenkin loukanneensa olkapäänsä. Huntingtonin mukaan alkuveryttelyssä hänen piikkari tökkäsi…
Maastohiihdon A-maajoukkue tulevalle kaudelle on nimetty. Joukkueen kokoa on olympiakauden jälkeen kasvatettu ja ryhmässä harjoittelee tulevalla kaudella 20 urheilijaa. Joukkueeseen…
Suomen aitajuoksutähdistä Nooralotta Neziri avasi kilpailukautensa jo Wienissä, mutta tänään on Tampereen Pyrinnön Reetta Hurskeen vuoro. Hurske kilpailee Italian Savonassa…
Saksan Suhlissa järjestettävässä Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) nuorten maailmancupissa ammuttiin tiistaina poikien skeetin toinen kilpailupäivä eli viimeiset 50/125 kiekkoa ja finaalit….
Akaassa kahden viikon kuluttua 28.5. pelattavaan miesten lentopallomaajoukkueen kevään kotimaiseen kohokohtaan, Hopeisen liigan otteluun Unkaria vastaan, hiotaan iskua Salossa tulevana…

