Beach volleyn suomenmestaruudet ratkaistiin Jyväskylässä
Beach volleyn SM-finaalit Jyväskylän satamassa huipentuivat sunnuntaina tuhatpäisen yleisön edessä pelattuihin loppuotteluihin. Miesten suomenmestaruuden voittivat viimeistä kesää parina pelaavat Timo Haavisto ja Toni Vahela kolmieräisessä ottelussa Jyrki Nurmista ja Harri Suonikkoa vastaan. Kahden Beach Volley Team Finlandin parin välisessä naisten finaalissa vahvempia olivat ennakkosuosikit Riikka Lehtonen ja Taru Lahti. Hopeaa naisissa parille Essi Hasu / Anniina Parkkinen.
Katsomot alkoivat täyttyä hiljalleen U18-finaalien aikana aamupäivästä ja ennen suorana Ylen TV2:sta ja Yle Areenasta nähtyjä miesten ja naisten loppuotteluita kaikki 800 istumapaikkaa olivat käytössä ja kokonaiskatsojamäärä sunnuntaina oli molemmissa otteluissa tuhannen paremmalla puolella.
Timo Haaviston ja Toni Vahelan viimeinen yhteisen kesä uran paras
Miesten finaalissa olivat vastakkain turnauksen ennakkoon kaksi vahvinta paria Haavisto/Vahela ja Suonikko/Nurminen. Haavisto/Vahela vei tunnustelevan ensimmäisen erän kahden pisteen erolla 21–19.
– Ensimmäisessä erässä molemmat pelasivat vähän varautuneesti eikä peli lähtenyt oikein käyntiin. Vähän yllätti, että se tuli itselle, kun olimme erässä koko ajan vähän jäljessä, Haavisto hämmästeli.
Toinen erä oli Vahelan mukaan parilta katastrofaalinen erityisesti hänen oman syöttönsä takkuiltua. Suonikko/Nurminen vei ottelun kolmanteen erään lähes näytöstyyliin 21–13. Kolmannen erän alussa nähtiin molemmilta joukkueilta muutamia virheitä, minkä jälkeen Haavisto/Vahelan peli vapautui. Miehet nautiskelivat erästä tupaten täynnä olevien katsomoiden edessä 15–11 voiton.
–Täristiin kolmannessa erässä vielä muutama pallo, mutta muutaman hyvän suorituksen kautta peli aukesi ja näin Timon ilmeestäkin, että mehän voitetaan tämä peli, Vahela kertasi pelin ratkaisuhetkiä.
Haavisto/Vahela on hävinnyt viimeisellä yhteisellä SM-kiertueellaan vain yhden ottelun. Parin mukaan päätös yhteisen uran lopettamisesta ja halu nauttia viimeisestä yhteisestä kaudesta on tuonut peliin rentoutta.
– Varmasti paras kausi kotimaassa koskaan. Kun tietää, että se on kohta siinä, haluaa tehdä ne viimeiset asiat kaikki kunnolla, Haavisto pohti.
Riikka Lehtonen ja Taru Lahti palasivat korkeimmalle korokkeelle vuoden tauon jälkeen
Naisten finaali oli kahden Beach Volley Team Finlandin parin keskinäinen kohtaaminen. Parit olivat kohdanneet kuluvana kesänä vasta kerran, mutta yhdessä harjoittelevina tuntevat toistensa heikkoudet ja vahvuudet läpikotaisin.
EM-kisoissa 17. sijoittuneet Essi Hasu ja Anniina Parkkinen pääsivät haastamaan Riikka Lehtosen ja Taru lahden tosissaan vasta ottelun toisessa erässä Lehtonen/Lahden hallittua ensimmäistä. Hasulla ja Parkkisella oli erässä jo eräpallokin, ja Lehtonen ja Lahti veivät erä- ja otteluvoiton vasta jatkopalloilla 24–22.
– Toinen erä oli todella tasainen, mutta jaksoimme tehdä töitä ja pelata omaa peliä, mikä lopulta toi voiton, Lahti kommentoi.
– Pelaamme paljon kovia pelejä, mutta edellinen mitalisija on kesältä 2014, joten suomenmestaruus tuntuu todella hyvältä ja antaa lisää energiaa kesän tuleviin turnauksiin, Lehtonen iloitsi.
Suomen edustajat Continental Cupissa selvillä
SM-finaaleissa oli jaossa mitalien lisäksi paikka olympikarsintajärjestelmään kuuluvaan Continental Cupiin. Miehissä edustuspaikkansa olivat varmistaneet jo ennen finaaleja Timo Haavisto / Toni Vahela, jotka saavat seurakseen Vilnassa, Liettuassa syyskuussa pelattavaan turnaukseen Jyrki Nurmisen ja Harri Suonikon.
Naisten seuraava Continental Cupin turnaus pelataan niin ikään syyskuussa Kreikan Thessalonikissa, jossa Suomea edustavat finalistit Riikka Lehtonen / Taru Lahti ja Essi Hasu / Anniina Parkkinen.
Finaalien tulokset
Lehtonen/Lahti – Hasu/Parkkinen 2-0 (21-16, 24-22)
Haavisto/Vahela – Nurminen/Suonikko 2-1 (21-19, 13-21, 15-11)