Scroll Top

BANDYVIHJE: JPS isännöi Akillesta Viitaniemessä

Bandyliigan logo bandy jääpalloliigan logo

Bandyliigassa on tänään neljän ottelun kierros ja Geen aamupäivän katse kohdistuu Jyväskylään ja Viitaniemeen, jossa JPS saa vastaansa Suomen Cupin finaaliin asti edenneen Porvoon Akilleksen.

JPS aloitti kautensa kömpien Botniaa ja Kamppareita vastaan ja odotetusti se avasi pistetilinsä heikkoja LRK:ta ja OLS:a vastaan murskaluvuin. Botnia ja Kampparit kuuluu kautensa keskivahvasti aloittaneisiin joukkueisiin ja kaksi muuta mainittua ovat olleet täysiä heittopusseja. JPS:n nykykunto kuuluu siis sarjan keskivaiheille mutta on syytä muistaa, että JPS:ää veikattiin sarjan kärkikahinoihin ja tänään se saa rosteriinsa inttiä käyvät kovat Tatu Ässämäen ja Jasu Koljosen. Jyväskylän Seudun Palloseura on arvoituksellinen seura, joka saattaa tehdä mitä tahansa.

Kuva: Pekka Huovila

Asiasta aidan taakse, jos joku bookeri avaa over-liinan Veiterän otteluun niin Geeltä tulee vihje, mutta veikkaus on, että sellaista liinaa ei tulla tänään näkemään.

Porvoon Akilles on tällä kaudella kivikova! Suurin osa joukkueiden valmentajista veikkasi Akillesta finaaliin Veiterän kanssa ennen kauden alkua. Akilles on aloittanut kautensa odotetusti kolmella voitolla maalierolla 19-7.

Kuva: Pekka Huovila
Casper Hänninen

Palloa paljon pitävälle porvoolaisjoukkueelle hyvä jää ja loistava keli sopivat loistavasti. Jyväskylään on luvattu pientä pakkasta ja pientä etelätuulta, joten luvassa on todella vauhdikas kamppailu.

– Porvoon Akilleksen päävalmentaja Antti Parviainen, millä fiiliksillä joukkue lähtee peliin, taidatte olla juuri linja-autossa matkalla kohti Jyväskylää?
– Joo linja-autossa körötellään. Hyvillä fiiliksillä, keli on hyvä, täysin pilvetön taivas näyttää olevan. Kova vastustaja luvassa, joten juuri pidetyssä palaverissa käytiin palikoita tiukkaan läpi.

 

– Viime ottelussa HIFK:ta vastaan Akilles aloitti todella laiskasti, onko tänään Jipsiä vastaan pakko painaa alusta saakka täysillä?
– JPS tulee alusta saakka todella kovaa. Nimenomaan siitä puhuttiin, että tänään ei ole varaa lähteä alussa löysäilemään vaan 100% lasissa heti.

 

– Miten Sami Laakkosen poissaolo näkyy joukkueessanne? Onko joukkueellanne muita poissaoloja?
– Muita poissaoloja ei ole kuin Sami ja onneksi meillä on niin leveä materiaali, että matsit eivät ole yleensä yhdestä pelaajasta kiinni. Sami on todella tärkeä pelaaja joka osa-alueella, joten toivottavasti hän pääsee vielä pelikuntoon, se olisi iso asia koko bandykansalle. 

 

– Ketkä nostaisit joukkueestanne esille päivän pelissä?
– Maalivahti Olli Lappalainen tulee olemaan isossa roolissa. Samoin koko keskikenttä tarvii onnistumisen, uskon, että peli ratkaistaan keskikentän kautta. Rasmus Lindqvistiltä toivon jälleen onnistumista ja miehen lyönti on kyllä kunnossa.

 

– Loppuun, arvio lopputuloksesta?
– Hyvä matsi tulossa, isomaalinen peli aika varmasti.

 

– Tsemppiä matsiin!
– Kiitos paljon!

 

Ottaen huomioon joukkueiden laajuuden ja alkukauden suoritukset, Gee pitää Jipsiä ottelussa underdogina. Ottelussa nähtänee runsaasti maaleja ja murskavoittoa Akilles ei ota, mutta tekee riittävät maalit tiukkaan voittoon.

BANDYLIIGA, MIEHET

JPS – Akilles
Kello 15:00

Akilles @ 2.00 ComeOn
Panos: Small

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.