Bandyliigan välierät alkavat tänään, lue otteluparien ennakot sekä pohdinnat siitä ketkä etenevät finaaliin

Monessa palloilulajissa pelataan vielä runkosarjan loppua, mutta jääpallon Bandyliigassa välierät alkavat jo tänään. Puolivälierien paras kolmesta systeemistä on siirrytty paras viidestä systeemiin eli finaaliin vaaditaan vähintään kolme voittoa. Tästä on iso hyöty niin joukkueille, pelaajille kuin erityisesti faneille. Lisäksi nyt saadaan nähdä enemmän huippu jääpalloa eikä tarvitse voittaa heti ensimmäistä ottelua, joten pelaajilla ei ole niin sanottua voittamisen pakkoa, kuten puolivälierien alussa. Puolivälierissä kaikki otteluparit menivät hivenen odotetusti poikki voitoin 2-0, mutta silti pudotuspeleissä nähtiin yksi iso yllätys, kun runkosarjassa loistanut Porin Narukerä tippui jatkosta heti avauskierroksella JPS:lle voitoin 2-0

Välierien ennakkoasetelmat

Porvoon Akilles vs Mikkelin Kampparit

Akilles aloitti pudotuspelit vakuuttavasti pudottaen OLS:n jatkosta puhtaasti voitoin 2-0. Avausottelun alkuminuuteilla oululaiset kävivät jopa maalin johdossa, mutta tämän jälkeen Akilles lisäsi kaasua oikein kunnolla ja puoliajalla tilanne oli kotijoukkueelle jo 8-1 ja pelin päätyttyä 13-3. Sarjan toinen ottelu Oulussa sujui lähes samoilla askelmerkeillä ja vaikka pitkät pätkät ottelusta sujuikin varsin tasaisesti, haki Akilles silti Oulusta helpohkon 7-3 voiton ja eteni näin välieriin suoraan voitoin 2-0,

Kuva: Pekka Huovila
Casper Hänninen

Akilleksen avainpelaaja ottelusarjassa oli Denis Sadakov, joka teki kahteen puolivälieräotteluun peräti 9 tehopistettä eli kuusi maalia ja kolme syöttöä, joten tuossa kaverissa on pitelemistä. Akilleksen hyökkäyskalusto ei ole pelkästään Sadakovin varassa vaan joukkueesta löytyy riittävästi leveyttä, sillä pudotuspelien pistepörssin kuuden parhaan pelaajan joukossa löytyy vielä peräti kolme Akilleksen pelaajaa Andreas Flinck, Rasmus Kettunen sekä Rolf Larsson, joten tehoja löytyy laajalta rintamalta. Edellämainitut kolme pelaajaa on tehnyt kukin kuusi pistettä mieheen ja noissa tehoissa on tasaisesti sekä maaleja että syöttöjä, joten vierailija Kamppareilla tulee olemaan hikinen iltapuhde edessä.

Vaikka puolustuspelaaminen ei ole ollut porvoolaisilla niin vahvaa kuin hyökkäyspeli, niin Akilles voi käytännössä pelistä toiseen päästää arviolta noin 2-3 maalia omiin ja joukkue taistelee silti ottelun ja koko sarjan voitosta. Finaali on toki sitten aivan eri maailmansa, mutta siihen joukkueessa tuskin vielä keskitytään, sillä tiukka ja kova välieräsarja pitää hoitaa ensin pois alta.

Vaikka Kampparit lähtee välieräsarjaan selkeänä altavastaajana on joukkueella silti oma sanansa sanottavana. Mikkkeliläiset olivat runkosarjassa tavanomaisilla sijoillaan eli neljäntenä, joka riitti kotietuun pudotuspelien avauskierroksella, jossa joukkue kukisti HIFK:n voitoin 2-0. Varsinkin Kamppareiden koko joukkueen yhdenmukainen tiivis puolustuspelaaminen pisti ilolla silmään, sillä joukkue päästi kahdessa ottelussa HIFK:ta vastaan vain kaksi maalia ja se on jääpallossa todella vähän kun miettii, että pelataan jo pudotuspelejä. 

Vierailija Kampparit lähtee avausotteluun pitkälti puolustuksen kautta samalla yrittäen tylsyttää Akilleksen aktiivisen hyökkäyspelaaminen. Mitä pidemmälle ottelu pysyy tasaisena, sataa se pisteitä Kamppareiden laariin. Välierien isoin tekijä on myös siinä, miten Kampparit saa pidettyä kurissa maalipyssy Denis Sadakovin, joka jäi runkosarjan otteluissa vain kertaalleen ilman maaleja. Mikäli Kampparit onnistuu omassa puolustussuunnitelmassaan toivotulla tavalla ja käy itse tekemässä vastaiskuista 2-3 maalia on sillä hyvät mahdollisuudet haastaa Akilles finaalipaikasta vaikkei se helppoa tulekaan olemaan.

 

Kumpi etenee finaaliin

Varsinkin tämän iltainen ensimmäinen välieräottelu Porvoossa on ehkä paras paikka Kamppareille hakea vierasryöstö. Akilles on saanut tähän mennessä rallatella voitosta voittoon käytännössä koko kauden eikä joukkue saanut edes puolivälierissä kunnon haastetta OLS:lta kuin ajoittain. Sitä vastoin Kampparit pelasi tiukkoja pelejä jo runkosarjassa ja myös puolivälierät olivat äärimmäisen tiukat. Jos joukkue saa pidettyä Akilleksen tähdet, Sadakov mukaan luettuna, aisoissa, on sillä saumat yllättää, mutta silti tuntuu kaukaiselta, että joukkue pystyisi ottamaan kolme voittoa runkosarjan ykkösestä.

Runkosarjassa joukkueiden keskinäiset ottelut olivat tasaisia. Akilles voitti kauden alussa pelatun ottelun maalein 4.2, mutta sarja lopussa asetelmat vaihtuivat ja Kampparit puolestaan voitti helmikuun alussa pelatun ottelun maalein 3-2 ja joukkueen pelaajista Santeri Laitinen viimeisteli ottelussa hattutempun.

Geen veikkaus on, että Kampparit haastaa hyvin runkosarjan voittajan, mutta siitä huolimatta Akilles finaaleihin voitoin 3-1

 

Veiterä vs JPS

Kestomenestyjä Veiterä on välierissä viidettä kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Kolmen edellisen kauden aikana joukkue on ollut aina finaalissa, josta saldona kaksi mestaruutta ja yksi hopea. Menestysaikana seura on luottanut venäläisosaamiseen ja se onkin tuottanut tulosta kaudesta toiseen. Runkosarjassa Veiterä on pärjännyt kaudesta toiseen todella hyvin, mutta sama vire olisi hyvä saada toimimaan myös pudotuspeleissä.

Puolivälieristä WP-35:ltä olisi odottanut tiukempaa taistelua, mutta Veiterä pelasi koko kentän alueella niin vahvasti, että se ei antanut yhtään siimaa vastustajalle. Varsinkin pelinrakentelun kannalta elintärkeä pelaaja on Tomi Hauska, joka oli puolivälierissä elementissään. Veiterä voitti avauskohtaamisen 8-0 ja noista maaleista Hauska syötti peräti viisi ja teki itse yhden. Toinen ottelu oli tiukempi, mutta sekin päättyi lopulta Veiterän 3-0 vierasvoittoon ja noista kolmesta maalista Hauska syötti kaksi, joten jo pelkät tilastot kertoo sen, miten tärkeä pelaaja on joukkueelle kyseessä. Maalinteossa taas löytyy leveyttä ja loppukaudesta maalintekovastuuta on ottanut kokenut Janne Hauska, jonka kokemuksesta ja maaleista on paljon hyötyä miten kovemmaksi pelit käyvät.

Kuva: Pekka Huovila

Puolustus on myös ollut Veiterällä timanttia. Joukkue päästi runkosarjassa toiseksi vähiten maaleja ja nyt kahdessa ensimmäisessä ottelussa se ei päästänyt maaliakaan, joten siitä on hyvä ammentaa illan koitokseen, Mikäli koko joukkue osallistuu nähdyllä tavalla puolustuspeliijn on Veiterällä hyvä sauma ottaa kotivoitto. Isoin pelko joukkueessa on, että jos tärkeimmälle pelinrakentajalle Tomi Hauskalle sattuisi jotain, joka pitäisi miehen sivussa. Hauska oli sivussa tammikuussa ja se näkyi heti joukkueen otteissa. Ei välttämättä vielä tappioina, mutta hyökkäyspään tehoina kuitenkin,

Viime kauden mestari Jyväskylän Seudun Palloseura eli paremmin tunnettuna JPS menetti mestaruuden jälkeen tukun laatupelaajia, jotka suuntasivat isoksi osaksi Ruotsiin. Kauteen lähdettäessä JPS ei ollut mitenkään kummoisessa vireessä, mutta joukkue on parantanut peliesityksiään kauden edetessä kuin sika juoksuaan.

Eetu Peuhkuri – Veiterä
Kuva: Patric Huittinen / VMH – Huittinen

Puolivälierissä JPS järjesti todellisen yllätyksen, kun se pudotti jatkosta loistavasti koko kauden esiintyneen Porin Narukerän puhtaasti voitoin 2-0. Varsinkin avauskamppailu oli JPS:ltä todella väkevää pelaamista ja joukkue johti ottelua parhaimmillaan jo 5-1, mutta kotijoukkue pääsi lopussa vielä kaunistelemaan numeroita. Kotipeli oli yhtä tiukka vaikka sitäkin JPS johti käytännössä koko ajan. Näytti pitkään siltä, että mennään jatkoajalle ennen kuin kotijoukkueen Jarno Eronen pääsi iskemään lisäajalla joukkueensa jatkoon.

Kumpi etenee finaaliin??

JPS lähtee lähes yhtä kovana altavastaajana kuin Kampparit omassa sarjassaan, Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kahdesti eikä kummassakaan ottelussa voittajasta ollut epäselvyyttä. Veiterä vei ensimmäisen kohtaamisen vieraissa maalein 7-0 ja toinen ottelu Lappeenrannassa päätyi Veiterän selvään 9-3 voittoon. Mikäli JPS:n flow-tila on edelleen päällä, pystyy se haastamaan kenet tahansa, mutta on vaikea silti nähdä, että flow-tila kestäisi vielä vähintään kolme ottelua.

Gee veikkaa Veiterälle finaalipaikkaa voitoin 3-1, mutta mikäli Veiterä on heti ekasta matsista lähtien pelin ytimessä kunnolla kiinni voi välieräsarja päättyä jopa 3-0.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.