Miesten lentopallomaajoukkue aloittaa maanantaina 4.8. valmistautumisensa kohti kauden päätapahtumaa, Filippiineillä pelattavaa MM-turnausta. MM-kisat käynnistyvät Suomen osalta 41 päivän kuluttua eli…
Santeri Alatalo
Virtain Urheilijoiden nelinkertainen Kalevan kisojen hopeamitalisti Helena Leveelahti voitti Leppävaaran Kalevan kisoissa ensimmäisen naisten kiekonheiton Suomen mestaruutensa. Hän johti kilpailua…
Estejuoksija Topi Raitasen kesän kilpailukausi jää väliin. Kesäkuussa nilkasta löytynyt veneluun murtuman esiaste eli ödeema on parantunut sen verran hitaasti,…
Viikonlopulla käytäviin Kalevan kisoihin Espoon Leppävaarassa on luvassa jälleen hyvää yleisurheiluviihdettä. Kilpailupäivät ovat perjantaista sunnuntaihin 1.–3.8. Muistissa ovat kaksi vuotta…
Suomi voitti alle 19-vuotiaiden poikien lentopallon MM-turnauksen alkulohkonsa kaikki viisi peliä ja näin myös koko lohkon selviytyen heti keskiviikkona alkaviin…
Naisten lentopallomaajoukkueen ainoa kesän virallinen esiintyminen kotiyleisön edessä on luvassa tulevana lauantaina 2.8. kello 14 Nokian AGCO Power Areenalla, kun…
Eveliina Määttänen oli kuudes kesän toiseksi parhaalla ajallaan 2.01,94 rivakkavauhtisessa 800 metrin kilpailussa Berliinissä sunnuntaina. Juoksun voitti ennätyksensä pintaan juossut…
Ilona Mononen sinetöi taktısesti vahvalla juoksulla ja 400 metrin kirillä 3000 metrin estejuoksun voiton Bochumin universiadeissa Saksassa sunnuntaina. Monosen voitto…
Suomen molemmat edustajat aloittivat Bergenin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuiden seitsenottelun toisen kilpailupäivän mainiosti. Saga Vanninen kasvatti etumatkaansa muihin kilpailijoihin. Viidessä ensimmäisessä…
Kasperi Vehmaa avasi Suomen joukkueen mitalitilin ja palautti suomalaiset pituushyppääjät arvokisojen mitalikantaan alle 23-vuotiaiden EM-kilpailussa Bergenissä. Vehmaa ponnisti perjantain finaalissa…

