Veikkausliigan siirtomarkkinoilla jyrisee yhtä kovaa, kuin kesäillan ukkonen. HJK on nimittäin kaappaamassa todella kovan vahvistuksen, kun Petteri Forsell on siirtymässä…
Risto Partanen
Vierumäellä järjestetyn kansainvälisen Golf-kilpailun voiton nappasi kokenut portugalilainen Jose-Filipe Lima. Lima löi päätöspäivänä 66 lyönnin kierroksen ja se riitti lopulta…
Miesten keihäänheitossa varsinkin kilpailun alussa nähtiin sangen vaatimaton tulostaso ja käytännössä kaikki heittäjät heittivät alle 80 metrin siivuja, Kolmannella kierroksella…
Pika-aituri Elmo Lakka on voittanut viidennen peräkkäisen Suomen mestaruuden 110 metrin aidoissa. Lakka oli alusta lähtien kilpailussa täysin ylivoimainen, vaikka…
Esbo IF:n Oskari Mörö voitti Kalevan Kisoissa 400 metrin aitajuoksussa Suomen mestaruuden selkeästi ajalla 51,24. Mörö teki tarvittavan eron muihin…
Jyväskylän MM-rallissa ajetaan tänään viimeinen ajopäivä. MM-sarjaa johtava Viron Ott Tänak ajoi eilen todella loisteliaasti ja hän lähteekin päätöspäivään johtopaikalta….
Kalevan kisoissa nähtiin eilen jännittävä ensimmäinen kilpailupäivä ja mitaleista käytiin odotetun tiukka taistelu, mutta mitään hurjaa tulostasoa ei kuitenkaan nähty,…
Eva Wahlström jatkaa nyrkkeilyn WBC-liiton ylemmän höyhensarjan maailmanmestarina. Wahlströmin ja yhdysvaltalaisen Ronica Jeffreyn ilta Las Vegasissa käydyssä titteliottelussa päättyi ratkaisemattomaan tulokseen. Kymmenen…
Kouvolan Antti Hartikainen ja Porin Susanna Puisto loistivat heinäkuun pelaajina Superpesiksessä. Huippupesäpallon kuukauden pelaajat on valittu. Miesten Superpesiksessä kunnian saa…
Kuopion Palloseura jatkaa tänään urakkaansa Eurooppa-liigan karsinnoissa. Joukkue kohtaa kotonaan toisessa osaottelussa puolalaisen suurseuran Legia Varsovan. KuPS hävisi avauskohtaamisen Varsovassa…

